Idän ortodoksisuuden keisari Konstantinuksen palvonto

Konstantinus Suuri

Konstantinus I (272-337 jKr.) oli keisari ainakin osassa Rooman valtakuntaa vuosina 306-337 jKr., ja häntä ylistetään kristittyjen keskuudessa Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen koollekutsumisesta (325 jKr.). Tämä lyhyt biografinen kohta keskittyy kahteen tapahtumaan hänen elämässään:

• Kuinka Konstantinus murhasi poikansa Crispuksen ja vaimonsa Faustan 
• Konstantinuksen kasteeseen

Alkaen hänen oman poikansa Crispuksen (touko-kesäkuu 326 jKr.) ja hänen vaimonsa Faustan (heinäkuu 326 jKr) murhista, kirjailija Michael Grant kirjoittaa:

Constantine the Great - The Man and His Times, luku 6, s. 109

Eutropius julisti, että Konstantinus oli vastuussa monista "ystäviensä" murhista, ja tämä oli erehtymättä totta. Hänen uhreistaan ​​oli pitkä lista. On turha yrittää puolustella tätä muinaisen sivilisaation valossa, jolla oli erilaiset ihanteet kuin meillä, ja niin edelleen, ja huomauttamalla, että myös muut johtajat, kuten Diocletianus ja erityisesti Licinius, olivat tehneet salamurhia. Sillä Constantinuksen käytös on anteeksiantamaton millään tasolla, ja se pilaa hänen maineensa. Koska hän oli ehdoton autokraatti, hän uskoi voivansa tappaa kenet tahansa.

Constantine the Great - The Man and His Times, luku 6, s. 114

Niinpä Konstantinus murhasi sekä vanhimman poikansa että vaimonsa. Aurelius Victorin Epitome oli varmasti oikeassa yhdistäessään nämä kaksi rikosta, ja nykyaikaiset kirjailijat, jotka pitävät niitä toisiinsa liittymättöminä, ovat väärässä. Vaikka pystymmekin, katsoessame niitä niin kylmäverisesti kuin pystymme, vaikeasti puolustamaan tai ainakin etsimään tekoisyitä jommallekummalle näistä kahdesta teloituksesta poliittis-kansallisiin syihin vedoten, on mahdotonta oikeuttaa niitä molempia. Ja itse asiassa kummallekaan ei todellisuudessa ole mitään oikeutusta. Voisi hyvinkin väittää, että ne ovat tyrannin tekoja, jonka tunteet olivat karanneet täysin käsistä.

Huomaa, että molemmat murhat tapahtuivat kesällä 326 jKr., yli kymmenen vuotta Konstantinuksen Milviuksen sillan taistelussa väitetysti näkemän näyn jälkeen (312 jKr.), jossa hän väitti nähneensä näyn rististä ja piirtokirjoituksesta, jossa luki: "Tässä merkissä olet voittava". Koska nämä murhat tapahtuivat vuonna 326 jKr., tarkoittaa se sitä, että ne tapahtuivat Nikean kirkolliskokouksen jälkeen, josta Konstantinusta ylistetään.

On myös syytä huomata, että poikansa ja vaimonsa murhaamisen lisäksi, Konstantinus murhasi samana vuonna myös 11-vuotiaan Licinius II:n (315-326 jKr.), joka oli kilpailevan keisari Liciniuksen (265-325 jKr.) poika, ja myös Konstantinuksen omaa puoliveljenpoika.

Grant kirjoittaa Konstantinuksen kasteesta:

Constantine the Great - The Man and His Times, luku 11, s. 211

Vuonna 337 jKr., aivan elämänsä loppupuolella, kun hän tiesi olevansa kuolemaisillaan, Konstantinus kävi ottamassa kasteen Nikomedian lähellä sijaitsevassa kylässä sen piispalta, joka oli nimeltään Eusebios (ei kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen). Ennen kastetta Konstantinuksen olisi teoriassa pitänyt viettää jonkin aikaa katekumeenina eli käännynnäisenä, jota opetettiin. Elviran synodi oli määrännyt tälle prosessille vähintään kaksi vuotta, mutta siitä epäilemättä luovuttiin Konstantinuksen hyväksi.

Constantine the Great - The Man and His Times, luku 11, s. 213

Ja niin Konstantinus riisui keisarillisen vallan purppuraisen viitan ja piispa Eusebios Nikomedeialainen kastoi hänet alasti (kuten tapana oli). Tämän jälkeen Konstantinus puki ylleen valkoisen vaatteen, jota kristityt käännynnäiset käyttivät viikon ajan kasteensa jälkeen.

Katolilaiset alkoivat tuntea olonsa epämukavaksi Eusebios Nikomedialaisen – joka oli käytännössä areiolainen – kasteesta ja keksivät tarinan, jonka mukaan Rooman paavi Sylvester I kastoi hänet. Tämä tarina toistuu egyptiläisen obeliskin kaiverruksessa Piazza di San Lateranolla. Se, että tämä on täysin fiktiivinen tarina, on yksi Sylvesterin pitkän mutta hämärän paaviuden (314-35 jKr.) varmuuksista. Konstantinus oli ilmeisesti tavannut Sylvesterin, luultavasti useammin kuin kerran, ja oli rikastuttanut suuresti hänen Rooman kirkkoaan, mutta Sylvester ei kastanut häntä. Nikomedia ei ollut Sylvesterin hiippakunnassa, ja joka tapauksessa keisarin kasteen aikaan Sylvester oli ollut kuolleena jo kaksi vuotta.

Merkittävää yllä olevassa on se, että Eusebios Nikomedialainen kastoi Konstantinuksen vuonna 337 jKr., vähän ennen hänen kuolemaansa, ja että myöhemmin keksittiin tarina, jossa paavi Sylvester I (285-335 jKr.) kastoi hänet Roomassa monta vuotta ennen hänen kuolemaansa. Tämä legenda johtuu teoksesta nimeltä Actus Silvestri, joka kertoo täysin fiktiivisen kertomuksen Konstantinuksen kasteesta ja jonka uskotaan olevan peräisin neljänneltä tai viidenneltä vuosisadalta.

Sen tosiasian, että Konstantinus kastettiin Nikomediassa elämänsä loppupuolella, vahvistaa kirkkohistorioitsija Eusebios Kesarealainen (265-339 jKr.), joka tunsi Konstantinuksen henkilökohtaisesti ja kirjoitti teoksensa Konstantinus Suuren elämä vain muutama vuosi Konstantinuksen kuoleman jälkeen:

Eusebios Kesarealainen (265-339 jKr.) - Konstantinus Suuren elämä, kirja 4

61 Aluksi hän koki lievää ruumiillista huonovointisuutta, jota pian seurasi positiivinen sairaus. Tämän seurauksena hän kävi kotikaupunkinsa kuumissa kylpylöissä ja jatkoi sieltä äitinsä nimeä kantavaan kylpylään. Siellä hän vietti jonkin aikaa marttyyrien kirkossa ja esitti pyyntöjä ja rukouksia Jumalalle. Lopulta, vakuuttuneena siitä, että hänen elämänsä oli päättymässä, Konstantinuksesta tuntui, että hänen oli tullut aika etsiä puhdistusta hänen menneen elämänsä synneistä. Hän uskoi lujasti, että riippumatta siitä, mitä tahansa virheitä hän kuolevaisena ihmisenä olikaan tehnyt, hänen sielunsa puhdistuisi niistä mystisten sanojen ja kasteen terveellisten vesien vaikutuksesta.

Näiden ajatusten vaikutuksen alaisena hän vuodatti rukouksensa ja tunnustuksensa Jumalalle polvistuen jalkakäytävälle itse kirkossa, jossa hän myös nyt ensimmäistä kertaa vastaanotti kätten päällepanemisen rukouksen kera. Tämän jälkeen hän eteni aina Nikomedian esikaupunkeihin asti ja siellä, kutsuttuaan piispat luokseen, puhui heille seuraavin sanoin.

Tämän vahvistaa edelleen myöhempi kirkkohistorioitsija Sozomenos (400-450 jKr.), joka kirjoittaa Konstantinuksen elämän lopusta: "Hänen sairautensa kuitenkin paheni, ja hän meni Nikomediaan ja hänet vihittiin pyhään kasteeseen yhdessä tuon kaupungin esikaupungeista" (Sozomenos - Kirkkohistoria, kirja 2, luku 34).

Tämä on kirjattu myös Hieronymuksen (347-420 jKr.) Chroniconiin:

Hieronymus (347-420 jKr.) - Chronicon

279. olympiadi: Konstantinus, jonka Eusebios Nikomedialainen kastoi aivan hänen elämänsä loppupuolella, lankeaa Areioksen dogmiin, ja siitä ajasta tähän päivään asti on seurannut kirkkojen valtausta ja eripuraa koko maailmassa. [337 jKr.]

Nikomedian piispa oli Eusebios, joka, kuten Hieronymus ja Michael Grant mainitsevat, näytti olevan areiolainen, joka puolusti Areiosta ja tunnusti uskovansa hänen oppiinsa:

Catholic Encyclopedia - Eusebius of Nicomedia 

Kun Areios tuomittiin Aleksandriassa tuon istuimen piispan, Aleksanterin, toimesta, hän hakeutui turvaan Kesareaan, missä kuuluisa apologisti ja historioitsija Eusebios otti hänet hyvin vastaan. Areios kirjoitti Eusebios Nikomedialaiselle pyytääkseen häneltä tukea. Kirje on säilynyt. Siinä tuo harhaoppinen selittää näkemyksensä riittävän selvästi ja vetoaa kirjeenvaihtajaansa "lukianoslaisena toverina". Eusebios asettui ryhmän johtoon ja kirjoitti useita kirjeitä Areioksen tueksi. Yksi kirje on säilynyt ja se on osoitettu Tyroksen piispalle Pauliniusille. Siitä opimme, mikä Eusebioksen oppi oli tuolloin: hän sanoo, että Poika "ei ole generoitunut Isän substanssista", vaan Hän on "luonnoltaan ja voimaltaan erilainen"; Hänet luotiin, eikä tämä ole ristiriidassa hänen Poikana olonsa kanssa, sillä jumalattomia kutsutaan Jumalan pojiksi (Jes. 1:2; 5. Moos. 32:18), ja niin jopa kastepisaroita (Job 38:28); Hänet synnytti Jumalan vapaa tahto. Tämä on puhdasta areiolaisuuta, lainattu Arieoksen itsensä kirjeistä ja mahdollisesti täsmällisempää kuin Pyhän Lukianoksen oppi.

Eusebios Nikomedialainen oli elämänsä loppuun asti areiolaisen liikkeen johtaja ja osallistui synodiin, jossa tuomittiin Athanasios (296-373 jKr.), joka oli yksi Kristuksen Jumaluuden tärkeimmistä puolustajista tuona aikana:

Dictionary of Christian Biographies, by Henry Wace - Eusebius of Nicomedia

Vuonna 340 eusebiolaiset pitivät Antiokiassa synodin, jossa Athanasios tuomittiin jälleen kerran. Toukokuussa 341 kirkolliskokous kehittyi kuuluisaksi Enkaeniin kirkolliskokoukseksi, joka myös pidettiin Antiokiassa. Tässä kokouksessa, jossa joko Eusebios tai Antiokian Placetus toimi puheenjohtajana, Konstantiuksen suostumuksella ja läsnä ollessa hyväksyttiin useita kaanoneja, joita myöhemmät ekumeeniset kirkolliskokoukset pitävät arvovaltaisina. Sokrates ja Sozomenos sekoittavat ja identifioivat nämä kaksi kirkolliskokousta.

Athanasioksen pitkän maanpaon aiheuttama julma epäoikeudenmukaisuus luetaan avoimesti Eusebioksen ansioksi, koska hän oli sen pääasiallinen alkuunpanija ja jatkuva yllyttäjä. Viimeinen asia, jonka Sokrates kertoo meille Eusebioksesta, on kuitenkin se, että hän vetosi Antiokian kirkolliskokouksesta Juliukseen, Rooman pispaan, jotta tämä antaisi täsmällisen tuomion Athanasioksesta, mutta ennen kuin Juliuksen tuomio saavutti hänet, "heti kirkolliskokouksen hajottua hänen henkensä poistui hänen ruumiistaan, ja niin hän kuoli" vuonna 342 jKr.

 Joten, yllä olevien tietojen valossa, nämä kaksi tosiasiaa on selviä:

• Konstantinus tappoi monia ihmisiä, jopa käänyttyään "kristityksi", mukaan lukien oman poikansa ja vaimonsa
• Konstantinus kastettiin vasta elämänsä loppupuolella piispan toimesta, joka oli todennäköisesti areiolainen tai ainakin areiolaisen liikkeen pääjohtaja

Idän ortodoksisuuden Konstantinuksen palvonta

Edellä mainituista historiallisista tosiasioista huolimatta, idän ortodoksinen kirkko ylistää runsaasti Konstantinusta ja hänen äitiään Helenaa käyttäen heistä nimitystä "pyhät apostolien vertaiset keisari Konstantinus ja hänen äitinsä Helena" (The Service Books of the Orthodox Church, St. Tikhon's Seminary Press, liite VI, 21. toukokuuta).

Idän ortodoksinen kirkko laulaa myös hymniä nimeltä The Akathist to Saints Constantine and Helen, jonka säkeistöissä ylistetään Konstantinusta ja hänen äitiään vuorotellen.

Akatististoksessa Konstantinusta kutsutaan "kunnialtaan Kristuksen ja apostolien vertaiseksi" (säestö 3), "pyhien isien lukumäärää vastaavaksi" (säestö 3), "meidän sinua kunnioittavien vapauttajaksi" (säestö 3), "Herran apostoliksi" (säestö 5), "jumalalliseksi ravinnoksemme" (säestö 5),  häneksi "jonka kautta kuninkaille annetaan vaurautta" (säestö 5), "Kristuksen tulisimmaksi seuraajaksi" (säestö 7), "enkelien ihmeeksi" (säestö 9), "leveäksi jättiläiseksi, joka mittaa taivaita" (säestö 9), "universaaliksi Atlakseksi, joka kannattelee maata" (säestö 9), "maailman jumalalliseksi valoksi" (säestö 11), "suojelijaksi jopa kuoleman hetkellä" (säestö 11) ja "armottomalta tuomiolta vapauttajaksi" (säestö 11).

Yllä kuvailtu keisarinpalvonta olisi tasoltaan täysin sopimatonta kohdistuessaan kehen tahansa ihmiselle, vaikka tämä ihminen olisi hyveellinen ja eläisi esimerkillistä elämää. Vielä pahempaa on kuitenkin se, että tässä on kyse moraalittomasta, murhanhimoisesta keisarista, joka jatkoi tappamista jopa kristinuskoon kääntymisen jälkeen ja ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen koollekutsumisen jälkeen. Konstantinus näytti myös sietävän roomalaisen pakanuuden yhdistämistä itseensä, kuten huomaamme Konstantinuksen riumukaaresta, joka vihittiin käyttöön Roomassa vuonna 315 jKr. – kolme vuotta Konstantinuksen oletetun näyn jälkeen – siihen kaiverretut roomalaiset jumalat Apollon, Diana, Herkules, Silvanus, Sol ja Luna ovat näkyvästi esillä. Se on edelleen pystyssä, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että Konstantinus ei koskaan poistattanut sitä eikä hävittänyt väärien jumalien kuvia muistomerkistä, joka on omistettu hänelle ja hänen voitolleen Milviuksen sillan taistelussa.

Mielenkiintoista kyllä, akatistos ylistää Konstantinusta näillä sanoilla "sinä, jonka Sylvester kastoi Roomassa", mikä heijastaa Actus Silvestrin esittämää valheellista kertomusta, jossa historiaa kirjoitetaan uudelleen siirtämällä Konstantinuksen kaste noin 1 600 kilometrin päähän Nikomediasta – missä hänet todellisuudessa kastettiin – Roomaan.

Idän ortodoksinen kirkko toistaa siis erheellisesti Konstantinuksen kasteesta kertovaa legendaa, jonka tiedetään olevan väärennetty ja joka on ristiriidassa koko historian kanssa, samalla kun se palvoo Konstantinusta kuin epäjumalaa ja julistaa hänet ja hänen äitinsä "apostolien vertaisiksi" liturgisissa kirjoissaan.

Johtopäätös

Konstantinus Suuri oli moraaliton Rooman keisari, joka mahdollisesti kääntyi kristinuskoon. Piispa, joka näyttää olevan areiolainen, kastoi hänet vähän ennen hänen kuolemaansa. Hän ei ansaitse lähes mitään siitä suoraan sanoen epäjumalanpalvontaa muistuttavasta ylistyksestä, jolla idän ortodoksit häntä ylistävät.

1. jälkiteksti  - Roomalaiskatolisuus

Actus Silvestri inspiroi myös toisen väärennetyn teoksen nimeltä Konstantinuksen lahjakirje, jota keskiajan paavit käyttivät laajasti lisätäkseen ja perustellakseen paaviuden maallista valtaa (Dictatus Papae, 1075 jKr. jne.). Se kertoo pitkän ajan jälkeen uudelleen valheellisen tarinan, jossa paavi Sylvester I kastaa Konstantinuksen Roomassa:

Konstantinuksen lahjakirje

Ja niin, ensimmäisenä päivänä pyhän kasteen mysteerin vastaanottamisen jälkeen ja sen jälkeen, kun ruumiini oli parantunut spitaalin aiheuttamasta kurjuudesta, ymmärsin, ettei ole muuta Jumalaa kuin Isä ja Poika ja Pyhä Henki, jota siunatuin paavi Sylvester saarnaa; kolminaisuus yhdessä, ykseys kolmessa.

Täten väärennetty teos, Actus Sylvistri, on johdattanut harhaan sekä roomalaiskatolisen kirkon että idän ortodoksisen kirkon.

Tämä kirjoitus (muutomia pieniä muokkauksia lukuunottamatta) käännetty tästä artikkelista.