Apokryfikirjat kumoavat katolilaisuuden ja idän ortodoksisuuden

Juutalainen ja protestanttinen Raamatun kaanon

Protestanttisen Raamatun Vanhan Testamentin 39 kirjaa ovat samat 39 kirjaa, jotka ovat ortodoksisessa juutalaisessa Raamatussa, mikä on Raamatun kannalta merkittävää (Room. 3:1-2). Juutalaiset laskevat nämä joko 22 tai 24 kirjaksi käyttäen seuraavia sääntöjä erotuksena tyypillisestä protestanttisesta luetteloinnista:

• 1. ja 2. Samuelin kirja lasketaan yhdeksi kirjaksi
• 1. ja 2. Kuninkaiden kirja lasketaan yhdeksi kirjaksi
• 1. ja 2. Aikakirja lasketaan yhdeksi kirjaksi
• Esra ja Nehemia lasketaan yhdeksi kirjaksi
• Kaksitoista pientä profeettaa lasketaan yhdeksi kirjaksi
• 22 kirjan laskutavassa Ruutin kirja yhdistetään Tuomarien kirjaan ja Valitusvirret Jeremian kirjaan
• 24 kirjan laskutavassa Ruutin kirja ja Valitusvirret lasketaan erillisiksi kirjoiksi. Tämä on nykyään yleisemmin käytetty tapa laskea kirjat

Historiallisesti juutalaiset jakoivat nämä kanoniset Vanhan Testamentin kirjat kolmeen ryhmään: Lakiin, Profeetoihin ja Kirjoituksiin (Luuk. 24:44). Kristusta edeltävistä ajoista aina nykypäivään asti juutalaiset ovat pitäneet näitä kirjoja olennaisesti ​​parempina kuin muita kirjoituksia, kuten ensimmäisen vuosisadan juutalainen silminnäkijä Josefus (37–100 jKr.) todistaa:

Josefus (37-100 jKr.) - Apionia vastaan, kirja 1

8 Sillä meillä ei ole keskuudessamme lukematonta määrää kirjoja, jotka ovat ristiriidassa keskenään, [kuten kreikkalaisilla on], vaan ainoastaan ​​kaksikymmentäkaksi kirjaa, jotka sisältävät kaikkien menneiden aikojen muistiinpanot; joiden uskotaan perustellusti olevan jumalallisia; ja niistä viisi kuuluu Moosekselle, ja ne sisältävät hänen lakinsa ja ihmiskunnan alkuperän perimätiedot hänen kuolemaansa asti. Tämä ajanjakso oli lähes kolmetuhatta vuotta; mutta mitä tulee aikaan Mooseksen kuolemasta Persian kuninkaan Artakserkseen hallituskauteen, joka hallitsi Kserkseen jälkeen, niin Mooseksen jälkeiset profeetat kirjoittivat muistiin, mitä heidän aikanaan tehtiin, kolmeentoista kirjaan. Loput neljä kirjaa sisältävät hymnejä Jumalalle ja ihmisselämän käytösohjeita.

On totta, että historiaamme on kirjoitettu Artakserksestä lähtien hyvin yksityiskohtaisesti, mutta esi-isämme eivät ole pitäneet sitä yhtä arvovaltaisena kuin edellistä, koska siitä ajasta lähtien ei ole ollut tarkkaa profeettojen suksessiota; ja kuinka lujasti olemme antaneet tunnustusta näille oman kansamme kirjoille, käy ilmi siitä, mitä teemme; sillä niin monien jo kuluneiden aikojen aikana kukaan ei ole ollut niin rohkea, että olisi lisännyt niihin mitään, ottanut niistä mitään tai muuttanut niitä; mutta kaikille juutalaisille on tullut luonnolliseksi heti ja aivan syntymästään lähtien pitää näitä kirjoja jumalallisia oppeja sisältävinä ja pysyä niissä ja tarvittaessa halukkaasti kuolla niiden puolesta.

Huomaa erityisesti, että Josefus puhuu siitä, mikä on "luonnollista kaikille juutalaisille", ja sanoo, että "niin monien jo kuluneiden aikojen aikana" – eli huomattavan pitkään ennen häntä – "kukaan ei ole ollut niin rohkea, että olisi lisännyt niihin mitään, ottanut niistä mitään tai muuttanut niitä". Tämä viittaisi siihen, että hän pitää lausuntoaan 22 kirjan kaanonista melko yleismaailmallisena, vakiintuneena ja kiistattomana.

Riemuvuosien kirja, joka edeltää Josefusta ja on kirjoitettu noin 1. vuosisadalla eKr., sisältää myös todennäköisen viittauksen 22 kirjan kaanoniin:

Riemuvuosien kirja 2:36-40
36 Ja Hän laittoi Hänen käskynsä laskeutumaan suloisena pelastuksena hyväksyttävänä Hänen edessään kaikkina päivinä… Oli kaksikymmentä kaksi ihmistä Aadamista Jaakobiin,
37 ja kaksikymmentä kaksi työtä oli tehty seitsemänteen päivään mennessä, 
38 tämä on siunattua ja pyhää, ja myös aikaisempi on siunattua ja pyhää, 
39 ja tämä palvelee tuon kanssa pyhitykseksi ja siunaukseksi.
40 Ja Jaakobille ja hänen siemenelleen on suotu, että he tulevat aina olemaan siunattuja ja pyhiä ensimmäisestä todistuksesta ja laista, kuten Hän on pyhittänyt ja siunannut sapatin seitsemäntenä päivänä.

Samoin Talmud luettelee Tooran viiden kirjan käsittelyn jälkeen kahdeksan Profeettaa ja yksitoista Kirjoitusta, käyttäen siten 24 kirjan laskutapaa. Apokryfikirjat on jätetty pois, kun taas protestanttisen kaanonin inspiroidut kirjat ovat mukana:

Babylonian Talmud - Bava Batra 14b

8 Viisaat opettivat: Profeettakirjojen järjestys yhdessä on seuraava: Joosua ja Tuomarien kirja, Samuel ja Kuninkaiden kirja, Jeremia ja Hesekiel sekä Jesaja ja kaksitoista profeettaa.

11 Baraita jatkaa: Kirjoitusten järjestys on: Ruut ja Psalmien kirja, Job ja Sananlaskut; Saarnaaja, Laulujen laulu ja Valitusvirret; Daniel ja Esterin kirjakäärö; Esra ja Aikakirja.

Samoin toinen Talmudin viittaus mainitsee Tooran, Profeettojen ja Kirjoitusten kolmiosaisen jaon ja sanoo, että niitä on 24:

Babylonian Talmud - Taanit 8a:3
3 Samoin Rav Adda bar Ahava kertaa oppimansa kaksikymmentäneljä kertaa, mikä vastaa Tooran, Profeettojen ja Kirjoitusten eli Raamatun kahtakymmentäneljää kirjaa, ja vasta sen jälkeen meni Ravan eteen opiskelemaan hänen kanssaan.

Muita Talmudissa olevia viittauksia 24-kirjaiseen kaanoniin ovat Bava Batra 13b:5 ja Tractate Kallah Rabbati 10:14.

Myös Latinalainen Esran kirja viittaa 24 kirjan kaanoniin:

Latinalainen Esran kirja 14:42-48
42 Ja Korkein antoi ymmärryksen niille viidelle miehelle ja vuorotellen he kirjoittivat, mitä oli saneltu, merkeillä, joita he eivät tienneet. He istuivat neljäkymmentä päivää ja kirjoittivat päiväsaikaan ja söivät leipäänsä yöllä.
43 Mitä minuun tulee, minä puhuin päiväsaikaan enkä ollut äänetön yöllä.
44 Niin neljänkymmenen päivän aikana kirjoitettiin 94 kirjaa.
45 Ja kun ne 40 päivää olivat loppuneet, Korkein puhui minulle sanoen: "Tee julkiseksi ne 24 kirjaa, jotka kirjoitit ensimmäisenä, ja lukekoon arvolliset ja arvottomat niitä,
46 mutta pidä ne 70, jotka kirjoitettiin viimeisenä, antaaksesi ne viisaille kansasi keskuudessa.
47 Sillä niissä on ymmärryksen virta ja viisauden lähde ja tiedon joki."
48 Ja minä tein niin.

Varhaisista juutalaisista midrashi-teksteistä löytyy myös useita kohtia, jotka viittaavat 24 kirjan kaanoniin:

Midrash Rabbah - Bamidbar Rabbah 14:4

"Vielä näiden lisäksi: Poikani, ota varoituksesta vaari" (Saarn. 12:12) - Pyhä olkoon siunattu. Hän sanoi: Olen kirjoittanut sinulle kaksikymmentäneljä kirjaa, varo lisäämästä niihin mitään. Miksi? "Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua" (Saarn. 12:12) - jokainen, joka lukee jakeen, joka ei ole noista kahdestakymmenestäneljästä kirjasta, on kuin hän lukisi kerettiläisten kirjoja. Eli "ole varovainen tekemästä paljon kirjoja", sillä kenelläkään, joka niin tekee, ei ole osuutta tulevassa maailmassa.

Midrash Rabbah - Shir HaShirim Rabbah 4:11

Rabbi Huna ja rabbi Ḥalafta Kesareasta sanovat rabbi Shimon ben Lakishin nimessä: Aivan kuten tämä morsian koristaa itsensä kahdellakymmenelläneljällä koristeella ja jos häneltä puuttuu yksi asia [on kuin] hänellä ei olisi mitään, niin Tooran oppineen on tunnettava [Raamatun] kaksikymmentäneljä kirjaa, ja jos häneltä puuttuu yksi niistä [on kuin] hänellä ei olisi mitään.

Katso myös Shemot Rabbah 41:5, Kohelet Rabbah 12:11 sekä Bamidbar Rabbah 13:16, 14:18, 15:22 ja 18:21 teoksesta Midrash Rabbah, sekä Midrash Tanchuma -kokoelman kohdat Ki Tisa 16:2, Korach 12:1 ja Vayeilech 1:1, joissa viitataan 24 kirjan kaanoniin.

Mitään näiden kirjojen ulkopuolista ei ole koskaan siteerata pyhänä kirjoituksena Uudessa Testamentissa. Toisin sanoen, yhtäkään näiden kirjojen ulkopuolista jaetta ei ole liitetty seuraavanlaiseen lausuntoon:

• "Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:" (Matt 1:22)
• "Kirjoitettu on:" (Matt. 4:4)
• "Sillä Jumala on antanut käskyn sanoen:" (Matt. 15:4)
• "Ettekö ole lukeneet" (Matt. 19:4)
• "kuten on kirjoitettuna Herran laissa:" (Luuk. 2:23)

Huomaa, että Uudessa Testamentissa esiintyvä viittaus tai alluusio johonkin tekstiin ei riitä osoittamaan kyseisen tekstin kanonisuutta. Juudaan kirje lainaa Eenokin kirjaa ja mahdollisesti Mooseksen taivaaseenastumista (Juud. 1:9, 14-15) – katolilaiset ja idän ortodoksit eivät pidä kumpaakaan näistä kanonisena. Samoin apostoli Paavali lainaa kreikkalaisia ​​runoilijoita Aratosta (Ap. t. 17:28), Menandrosta tai Euripidestä (1. Kor. 15:33) ja Epimenideä (Tiit. 1:12). On myös monia viittauksia tai alluusioita muihin apokryfikirjoihin, joita katolilaiset ja ortodoksit eivät pidä inspiroituina, kuten 3. ja 4. Makkabealaiskirjaan, Salomonin psalmeihin, Leevin testamenttiin ja Joosefin testamenttiin. Täten, jotta teksti voidaan julistaa kanoniseksi pelkän Uudessa Testamentissa esiintyvän lainauksen perusteella, sitä on virallisesti siteerattava pyhänä kirjoituksena yllä olevien viittausten mukaisesti.

Näin ollen sekä Uusi Testamentti että juutalainen todistusaineisto tukevat vahvasti protestanttista näkemystä, jonka mukaan vanhan liiton aikana oli 39 kirjaa, joita pidettiin ontologisesti erilaisina kuin muita kirjoituksia siinä mielessä, että ne tunnistettiin Jumalan inspiroimiksi (2. Tim. 3:16). Ne, joille Jumalan sanat annettiin (Room. 3:1-2), eivät tunnistaneet tähän 39 kirjan listaan kuulumattomia apokryfikirjoja inspiroiduiksi, eikä niitä myöskään siteerata pyhinä kirjoituksina Uudessa Testamentissa.

Katolinen ja ortodoksinen kaanon

Katolisen kirkon Vanhan Testamentin kaanoniin kuuluu myös intertestamentaaliselta ajalta peräisin olevia kirjoja, jotka on kirjoitettu pääasiassa kreikaksi.

Roomalaiskatolinen kirkko määritteli tämän kaanonin erehtymättömästi ensimmäisen kerran Trenton kirkolliskokouksessa (1545-1563 jKr.). Siellä vahvistettiin sama kaanon, joka oli esitetty aiemmissa paikallisissa Pohjois-Afrikan kirkolliskokouksissa (Hippo 393 jKr. ja Karthago 397 jKr.).

Trenton kirkolliskokous – Istunto 4 (1546 jKr), kanonisia kirjoituksia koskeva dekreetti 

Ne ovat seuraavat: Vanha testamentti: Viisi Mooseksen kirjaa eli Genesis, Exodus, Leviticus, Numeri ja Deuteronomium, Joosua, Tuomarien kirja, Ruut, neljä Kuningasten kirjaa, kaksi Aikakirjaa, Esran kirja ja toinen Esran kirja, jota kutsutaan Nehemiaksi, Tobit, Judit, Ester, Job, Daavidin 150 psalmin Psalttari, Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu, Viisauden kirja, Sirak, Jesaja, Jeremia ynnä Baruk, Hesekiel, Daniel, 12 pienempää profeettaa eli Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia sekä 1. ja 2. Makkabilaiskirja.

Jos joku ei omaksu pyhinä ja kanonisina näitä kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen, niin kuin niitä on katolisessa kirkossa ollut tapana lukea ja niin kuin ne ovat vanhassa latinalaisessa Vulgata-laitoksessa, ja jos joku tietoisesti ja harkitusti halveksii edellämainittuja traditioita, hän olkoon erotettu.

Yllä oleva määritelmä – joka ennustettavasti ja tyypilliseen tapaansa anatemoi (Helvettin) kaikki eri mieltä olevat – eroaa protestanttisesta kaanonista siltä osin, että se sisältää seuraavat kirjat:

• Barukin kirja
• Juditin kirja
• 1. & 2. Makkabilaiskirja
• Siirakin kirja
• Tobitin kirja
• Viisauden kirja
• Se sisältää myös kreikkalaisia ​​lisäyksiä Danielin ja Esterin kirjoihin – ne ovat alun perin hepreaksi ja arameaksi kirjoitettuja kirjoja.

Idän ortodoksisuuden tilanne on hieman monimutkaisempi. Yleisesti hyväksytty Jerusalemin synodi (1672 jKr.) mainitsi "pyhinä kirjoituksina" vain Juuditin kirjan, 1. & 2. Makkabealaiskirjan, Tobitin kirjan, Viisauden kirjan, Siirakin kirjan ja Danielin kirjan lisäykset. Ortodoksiset Raamatut sisältävät kuitenkin yleensä koko katolisen kaanonin sekä 3. Makkabealaiskirjan, Manassen rukouksen, Psalmin 151 ja Kreikkalaisen Esran kirjan.

Huomaa, että nämä molemmat julistukset on kirjoitettu yli 1 500 vuotta Jeesuksen Kristuksen syntymän jälkeen. Ennen näitä julkilausumia, jotka tunnustetaan erehtymättömiksi molemmissa perinteissä, Vanhan Testamentin kaanonista käytiin historian aikana huomattavia kiistoja. Kuten esimerkiksi tälle sivustolle kootuista kaanoni-listoista käy ilmi, monet varhaisen kirkon kirjoittajat kannattivat kaanonia, johon ei sisältynyt monia niistä kirjosta, jotka kuuluvat roomalaiskatoliseen ja ortodoksiseen kaanoniin:

• Meliton Sardeslainen (100–180 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja mahdollisesti Barukin (joka yleisesti liitettiin Jeremian kirjaan – joten tässä luettelossa käytetään ilmaisua "mahdollisesti Barukin", kun sitä ei nimenomaisesti mainita)
• Origenes (185–253 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Athanasios (296–373 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Hilarius Poitierslainen (310–367 jKr.) jättää pois 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin kirjan ja Viisauden kirjan ja mainitsee, että "jotkut lisäävät mukaan Tobitin ja Juuditin"
• Kyrillos Jerusalemilainen (315–386 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Epifanios Salamislainen (315–403 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan sekä Tobitin ja mainitsee Siirakin ja Viisauden kirjan kiistanalaisina
• Gregorius Nazianzoslainen (329-390 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Amfilokhios Ikoniumilainen (339–400 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Rufinus Aquileialainen (344-411 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Hieronymus (347–420 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Sirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Apostoliset konstituutiot (380 jKr.), kanoni 85, jättää pois Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin ja mainitsee Siirakin erillään muusta Vanhasta Testamentista
• Paavi Gregorius I (540–604 jKr.) toteaa Jobin kirjan selityksessään nimenomaisesti, että 1. Makkabealaiskirja ei ole kanoninen
• Beda Venerabilis (673-735 jKr.) sanoo Ilmestyskirjan selityskirjassaan Ilmestyskirjan jaetta 4:8 kommentoidessaan: "Neljän elävän olennon kuusi siipeä, joita on lukumäärältään kaksikymmentäneljä, viittaavat yhtä moneen Vanhan Testamentin kirjaan, joilla evankelistojen auktoriteettia tuetaan ja heidän totuuttaan todistetaan."
• Johannes Damaskolainen (675–749 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Kardinaali Francisco Jiménez de Cisneros (1436-1517 jKr.), joka vastasi paavi Leo X:n (1475-1521 jKr.) hyväksymästä Complutensis-polyglottiraamatun käännöksestä, toteaa esipuheessa, että polyglottiraamaattu sisältää "kaanonin ulkopuolisia kirjoja, jotka kirkko on saanut enemmän kansan rakennukseksi kuin kirkollisten dogmien auktoritatiiviseksi vahvistamiseksi. Ne on kuitenkin kirjoitettu kreikaksi, mutta varustettu kahdella latinankielisellä käännöksellä: toinen on autuaan Hieronymuksen käännös ja toinen sanatarkka interlineaarinen käännös, aivan kuten muissakin", mikä on apokryfikirjojen muoto
• Kardinaali Thomas Cajetanus (1469-1534), kirjoittaessaan juuri ennen Trenton kirkolliskokousta, jätti pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan ja totesi, että "sekä kirkolliskokousten että opettajien kannanotot tulee alistaa Hieronymuksen tekemän tekstiarvion mukaisiksi"

Huomaa, että tässä ei vedota aihetta koskevaan hiljaisuuteen. Kun ihmiset listaavat Raamatun kirjoja, hei eivät jätä sen ulkopuolelle kirjoja, joista he ovat tietoisia ja joita he pitävät inspiroituina. Täten voimme olettaa, että nämä kirjoittajat eivät joko olleet tietoisia näistä kirjoista – mikä tarkoittaisi, että ne eivät olleet yleismaailmallisessa käytössä alkukirkossa – tai sitten he olivat tietoisia niistä, mutta eivät pitäneet niitä inspiroituina kirjoituksina – kuten jotkut edellä mainituista kirjoittajista (esim. Athanasios, Hieronymus, Rufinus, Johannes Damaskoslainen) nimenomaisesti totesivat.

Mielenkiintoisesti ortodoksien kannalta, Moskovan metropoliitta Filaretin (1782-1867 jKr.) laatima Itäisen ortodoksisen katolisen kirkon pitkä kristillinen katekismus, joka on ”pyhimmän hallitsevan synodin tarkastama ja hyväksymä”, pitäytyy protestanttisessa kaanonissa, vaikka se on kirjoitettu kauan vuoden 1672 Jerusalemin synodin jälkeen:

Itäisen ortodoksisen katolisen kirkon pitkä kristillinen katekismus

31. Kuinka monta kirjaa Vanhassa Testamentissa on?

Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen, Pyhä Athanasios Suuri ja Pyhä Johannes Damaskolainen laskevat niitä olevan kaksikymmentäkaksi ja ovat tässä samaa mieltä juutalaisten kanssa, jotka laskevat ne niin alkuperäisellä heprean kielellä.

32. Miksi meidän tulisi seurata heprealaisten laskutapaa?

Koska, kuten apostoli Paavali sanoo, heille on uskottu Jumalan sanat; ja Vanhan Testamentin pyhät kirjat on saanut tuon Testamentin heprealaiselta kirkolta Uuden Testamentin kristillinen kirkko.

34. Miksi tässä Vanhan Testamentin kirjojen luettelossa ei ole otettu huomioon Siirakin pojan Viisauden kirjaa eikä eräitä muita?

Koska niitä ei ole olemassa hepreaksi.

35. Miten meidän tulisi suhtautua näihin viimeksi mainittuihin kirjoihin?

Athanasios Suuri sanoo, että isät ovat määränneet ne luettaviksi käännynnäisille, jotka valmistautuvat liittymään kirkkoon.

Huomaa, että hän lainaa Athanasiosta ja Johannes Damaskolaista, jotka molemmat nimenomaisesti hylkäsivät apokryfikirjat luonnoltaan samanlaisina kuin inspiroitu Vanha Testamentti ja erottivat ne toisistaan ​​luetteloissaan.

Täten ortodoksit, jotka argumentoivat apokryfikirjojen jumalallisen inspiraation ja kanonisuuden puolesta, argumentoivat omaa pyhimystään ja pyhää synodiaan vastaan, mutta vuoden 1672 synodin puolesta, koska ne ovat ristiriidassa keskenään.

Analyysi apokryfikirjoista

Sen sijaan, että kommentoisin itse apokryfikirjojen sisältöön liittyviä mahdollisia ongelmia, seuraavat ovat lainauksia suositusta roomalaiskatolisesta Raamattua käsittelevästä selitysteoksesta The New Jerome Biblical Commentary (1990 jKr.).

Tämä on virallinen kommentaari vain siltä osin, että sillä on nihil obstat (Censor Librorumin suorittama tarkastus teologisten virheiden varalta) ja imprimatur (“painettakoon”, yleensä paikallisen hiippakunnan myöntämä lupa) merkinnät. Johdannon mukaan: “Nihil obstat ja imprimatur ovat virallisia julistuksia siitä, että kirja tai pamfletti on vapaa opillisista tai moraalisista virheistä.”

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to 1-2 Maccabees, s. 423

1. Makkabealaiskirjan historiallista luotettavuutta vastaan ​​on tehty useita valituksia. Kirjoittajan nationalismin ja hänen Juudean tapahtumille antamansa liioitellun merkityksen (1:41-43; 3:27-31; 6:5-13) sanotaan kyseenalaistavan hänen objektiivisuutensa. Hän on Seleukidien vastainen (1:9-10), ja lisäksi hän osoittaa tietämättömyyttä vieraiden kansojen historiasta, maantieteestä ja poliittisesta järjestyksestä. Hänen juutalainen nationalisminsa johtaa hänet paisuttamaan vihollisten lukumäärää, jotta jumalallinen väliintulo hasmonealaisten hyväksi olisi silmiinpistävämpi. Ja hän on erehtynyt sijoittaessaan Antiokhos IV:n kuoleman temppelin vihkimisen jälkeiseen aikaan. Näiden ja muiden historiallisten puutteiden uskotaan heikentävän hänen uskottavuuttaan ajanjakson luotettavana raportoijana.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to 1-2 Maccabees, s. 424

Jotta 2. Makkabilaiskirjan luku 11 saisi oikean paikkansa historiassa, se tulisi siirtää seuraamaan 8. lukua. Nykyisessä muodossaan luku 11 erehtyy attribuoimalla tämän Lysiaan sotaretken seuraavan kuninkaan, Antiokhos V:n Eupatorin (joka nousee Epifaneen seuraajaksi valtaistuimella 2. Makk. 10:10-11), hallituskauteen. Virhe johtui siitä, että epitomisti yhdisti Lysiaan sotaretken ja Epifaneen hallituskauden kolme kirjettä (11:16-21, 27-33, 34-38) hänen poikansa Eupatorin kirjeeseen (11:22-26). Kirjatessaan kaiken aineiston Eupatorin nimiin, epitomisti sijoitti Lysiaan ensimmäisen sotaretken Antiokhos IV:n kuoleman jälkeiseen aikaan, vaikka todellisuudessa se oli edeltänyt sitä.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to 1-2 Maccabees, s. 424

Tämä uudistettu kronologia vaatii 1. ja 2. Makkabealaiskirjan tapahtumien järjestyksen tarkistamista. Jälkimmäinen on oikeassa sijoittaessaan Antiokhos IV Epifaneen kuoleman temppelin vihkiäisiä edeltävään aikaan (2. Makkabealaiskirja 9:1–29; 10:1–9), ja 1. Makkabealaiskirjassa tapahtumien järjestys on väärä (1. Makkabealaiskirja 4:36–61; 6:1–17). Antiokhos kuoli lokakuun tienoilla vuonna 164 eKr. (Seleukidien vuonna 148, jos vuosi aloitetaan keväästä, kuten B. M. -taulu 35603 tekee; Seleukidien vuonna 149, jos lasketaan syksystä, kuten 1. Makk. 6:16 tekee), ja temppeli vihittiin käyttöön 14. joulukuuta 164 eKr. (1. Makk. 4:52; 25. päivä kislev-kuuta, Seleukidien vuonna 148, lasketaan tällä kertaa alkavan keväästä). Antiokhoksen kuoleman oikea sijoittaminen 1. Makkabilaiskirjaan edellyttää, että 1. Makkabilaiskirjan 6:1–17 siirretään jakeiden 4:36–61 edelle.

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 1:1-10, s. 426

1. Makkabilaiskirjan kirjoittaja toistaa virheellisen tarinan Aleksanterin kuolinvuoteellaan tapahtuneesta valtakunnan jakamisesta "palvelijoidensa", hänen kanssaan koulutettujen upseeriensa, kesken. Josefus (Juutalaisten muinaisajat 11.8.7 §346) on ristiriidassa tämän tarinan kanssa, ja valtakunnan hidas hajoaminen – Seleukos miehitti Babylonin vuonna 311 eKr.; hänestä ja neljästä muusta tuli "kuninkaita" vuonna 306 eKr. – vahvistaa hänen väitteensä.

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 1:20-24, s. 426

Antiokhos ryöstää temppelin (1. Makk. 1:20-24a). Vaikka 2. Makk. 5:15-21 sijoittaaa tämän tapahtuman Antiokhoksen toisen Egyptin sotaretken jälkeiseen aikaan, Daniel 11:25-30 (erityisesti jae 28) osoittaa, että se sijoittuu ensimmäisen sotaretken jälkeiseen aikaan.

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 4:53-54, s. 430

Tämä päivä, 25. kislev-kuuta, vuonna 145 eKr. (17. joulukuuta 167 eKr.), oli täsmälleen kolme vuotta ennen vihkiäisiä (1:54, 59). Josefus (Juutalaisten muinaisajat 12.7.6 §319) vahvistaa päivämäärän, ja tarkistaa sen teoksessaan vertaamalla sitä kreikkalaisiin olympiadeihin. 2. Makk. 10:3:n mainitsemat kaksi vuotta ovat virhe, joka johtuu siitä, että kirjoittaja ajoittaa virheellisesti Antiokhos IV:n kuoleman, jonka hän tiesi edeltäneen vihkiäisiä, vuoteen 165 eKr..

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 6:1, s. 431

Elymais: Muinainen Elam (1. Moos. 10:22). Tämännimistä kaupunkia ei ole, vaan se viittaa pikemminkin Susan ympäristöön, erityisesti pohjoiseen ja itään. Kaupunki ja temppeli(t), joita Antiokhos yritti ryöstää, ovat Persiassa (1. Makk. 6:1), mutta kaupunki ei ollut Persepolis (2. Makk. 9:2), josta kuninkaalle ei tarvitsisi kertoa. Sekä 1. että 2. Makkabealaiskirja sijoittavat kaupungin väärin.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Wisdom, s. 510

On siis selvää, että huolimatta väitteestä, jonka mukaan Salomo on kirjoittanut tämän, Viisauden kirja kirjoitettiin monta vuosisataa Salomon ajan jälkeen. Se kirjoitettiin varmasti Profeettojen ja Kirjoitusten kreikankielisen Septuaginta-käännöksen valmistumisen jälkeen (n. 100-luvun puolivälissä eKr.), ja vaikka se ei näytä tuntevan Filonin (20 eKr.-54 jKr.) kirjoituksia, se näyttää kuuluvan samaan ajattelupiiriin (ks. Larcher, Études, s. 151–178).

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Baruch, s. 563

Tietyt seikat viittaavat siihen, ettei Barukin kirjan esittämä historia ole historiaa samassa merkityksessä kuin Kuninkaiden kirjojen kertomukset näistä tapahtumista ovat historiaa. Historialliset kirjat eivät tiedä mitään temppelin astioiden palauttamisesta (Bar. 1:8-9) eivätkä Barukin läsnäolosta Babylonissa (Bar. 1:1). Lisäksi rukouksen itsensä ja johdannon välillä näyttää olevan ristiriita: rukous olettaa temppelin olevan raunioina (2:26), kun taas johdanto olettaa temppelin olevan yhä pystyssä ja normaalin jumalanpalveluksen jatkuvan siellä (Bar. 1:10, 14).

The New Jerome Biblical Commentary - Baruch 1:1-14, s. 564

Sellaisina kuin Bar. 1:1b-2 nyt ovat, ne osoittavat, että synnintunnustus ja rukous laadittiin ”Babyloniassa viidentenä vuotena , kuukauden seitsemäntenä päivänä, samana vuoden päivänä, jona kaldealaiset olivat vallanneet Jerusalemin ja polttaneet sen maan tasalle.

”. Numeron puuttuminen ennen sanaa ”kuukausi” on omituista, mutta yleisesti ajatellaan, että tarkoitetaan viidettä kuukautta; näin teksti oltaisiin kirjoitettu juuri ennen abib-kuun 7. päivää vuonna 582 eKr., eli ennen 25. elokuuta 587 eKr. tapahtuneen Jerusalemin polttamisen viidettä vuosipäivää (2. Kun. 25:8). Tämä olisi se tilaisuus, johon Bar. 1:3:ssa mainittu kokoontuminen liittyy ja jossa synnintunnustus ja rukous ensimmäisen kerran luettiin. Tämä tulkinta aiheuttaa kuitenkin vakavia vaikeuksia. Ensinnäkin johdanto (Bar. 1:10–14) olettaa, että temppeli on yhä pystyssä ja että jumalanpalvelukset toimitetaan normaalilla tavalla; mutta sekä Bar. 1:2 että muista lähteistä tunnetut tiedot (2. Kun 25:8-10; Esra 3:1-13) osoittavat, ettei näin ollut vuonna 582 eKr.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Judith, s. 573

Koska Juuditin kirja on fiktiivinen teos, joka on täynnä historiallisia ja maantieteellisiä epätarkkuuksia, sen kirjoitusajankohtaa on vaikea määrittää (tutkijoiden ehdotukset vaihtelevat 400-luvulta eKr. aina 100-luvulle jKr.; ks. Zeitlin, Judith, s. 26–31). Viimeisin mahdollinen ajoitus voidaan kuitenkin melko helposti asettaa viimeistään 100-luvulle jKr., koska Klemens Roomalainen viittaa Juditiin ensimmäisessä kirjeessään.

The New Jerome Biblical Commentary - Judith 1:1, s. 574

Oli Assyrian kuninkaan Nebukadnessarin kahdestoista hallitusvuosi. Kuningas asui suuressa Niniven kaupungissa ja hallitsi sieltä maataan: Tarinan avaavat pseudohistoriallinen pakkosiirtolaisuutta edeltävä vuosiluku 593 eKr. ja kuvitteellinen identifiointi. Nebukadnessar oli uusbabylonialaisista kuninkaista tunnetuin ja hallitsi vuosina 605–562 eKr. Hänen isänsä Nabopolassar tuhosi Niniven yhdessä meedialaisten kuninkaan Kyaxareksen kanssa vuonna 612 eKr.

The New Jerome Biblical Commentary - Judith 4:3, s. 574

Äskettäin palanneet pakkosiirtolaisuudesta: Tämä pakkosiirtolaisuuden jälkeinen viittaus vuoteen 538 eKr. on ristiriidassa jakeen Juud. 2:1 kanssa, ja sitä mutkistaa entisestään maininta temppelin uudelleenvihkimisestä, joka viittaa joko vuoden 515 eKr. jälkeiseen aikaan tai kenties jopa vuoteen 165 eKr.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Esther, s. 576

Kreikkalaisen kääntäjän/tekijän lisäämät osiot muuttavat kirjan painopistettä ja vaikuttavat sen opetukseen. Siinä missä korostus oli aiemmin Mordokain ja Esterin rohkeudessa ja kekseliäisyydessä, se siirtyy nyt Jumalan väliintuloon. Itse asiassa heprealaisen kertomuksen hienovaraisuus ei ainoastaan katoa, vaan uskonnollinen painotus on myös niin korostunut, että se on jossain määrin jopa tylsistyttävä.

Johtopäätös

Raamatun kaanonia ei ole julistettu, vaan se on pikemminkin tunnistettu. Jumala on inspiroinut tietyt kirjoitukset, ja kirkolla kesti jonkin aikaa tunnistaa, mitkä nämä inspiroidut kirjat olivat. Kirja ei muutu inspiroiduksi kirkolliskokouksen päätöksellä. Apokryfikirjat eivät ole Jumalan inspiroimia samalla tavalla kuin Vanha Testamentti, eivätkä ne siksi kuulu Raamattuun. Roomalaiskatolinen kirkko ja Idän ortodoksinen kirkko ovat tässä asiassa väärässä.

Liite I - Septuaginta

Jotkut roomalaiskatolilaiset ja idän ortodoksit väittävät apokryfikirjojen olevan Jumalan inspiroimia, koska ne sisältyvät varhaiskirkossa käytetettyyn Septuagintaan. Tehdessään näin, he sekoittavat termin "Septuaginta", jolla on alettu nykypäivänä viittaamaan Vanhan Testamentin kreikkalaiseen käännökseen, tiettyihin 4. ja 5. vuosisadan (jKr.) raamatullisiin käsikirjoituksiin, jotka sisältävät Vanhan ja Uuden Testamentin kirjojen lisäksi myös muita kreikankielisiä kirjoja.

Kolme tärkeintä käsikirjoitusta tässä keskustelussa ovat tyypillisesti seuraavat:

• Codex Vaticanus (4. vuosisata jKr.) - Ei sisällä 1. ja 2. Makkabealaiskirjaa
• Codex Sinaiticus (4. vuosisata jKr.) - Ei sisällä 2. Makkabilaiskirjaa, mutta sisältää 4. Makkabilaiskirjan, Barnabaan kirjeen ja Hermaan Paimenen
• Codex Alexandrinus (5. vuosisata jKr.) - Sisältää 3. ja 4. Makkabilaiskirjan, Psalmin 151, Oodien kirjan, Kirjeen Marcellinukselle sekä 1. ja 2. Klemensin kirjeen

Näin ollen se, että kirja sisältyy myöhäiseen kreikkalaiseen käsikirjoitukseen, ei tarkoita, että sitä pidettiin kanonisena Jeesuksen Kristuksen aikaan tai edes sitä, että sitä pidettiin kanonisena käsikirjoituksen laatimisajankohtana.

Tämä kirjoitus on (muutomia pieniä muokkauksia lukuunottamatta) käännetty tästä artikkelista. Kirjoituksessa siteeratut Raamatun jakeet ovat STLK:n vuoden 2017 käännöksestä.