Apokryfikirjat kumoavat katolilaisuuden ja idän ortodoksisuuden

Juutalainen ja protestanttinen Raamatun kaanon

Protestanttisen Raamatun Vanhan Testamentin 39 kirjaa ovat samat 39 kirjaa, jotka ovat ortodoksisessa juutalaisessa Raamatussa, mikä on Raamatun kannalta merkittävää (Room. 3:1-2). Juutalaiset laskevat nämä joko 22 tai 24 kirjaksi käyttäen seuraavia sääntöjä erotuksena tyypillisestä protestanttisesta luetteloinnista:

• 1. ja 2. Samuelin kirja lasketaan yhdeksi kirjaksi
• 1. ja 2. Kuninkaiden kirja lasketaan yhdeksi kirjaksi
• 1. ja 2. Aikakirja lasketaan yhdeksi kirjaksi
• Esra ja Nehemia lasketaan yhdeksi kirjaksi
• Kaksitoista pientä profeettaa lasketaan yhdeksi kirjaksi
• 22 kirjan laskutavassa Ruutin kirja yhdistetään Tuomarien kirjaan ja Valitusvirret Jeremian kirjaan
• 24 kirjan laskutavassa Ruutin kirja ja Valitusvirret lasketaan erillisiksi kirjoiksi. Tämä on nykyään yleisemmin käytetty tapa laskea kirjat

Historiallisesti juutalaiset jakoivat nämä kanoniset Vanhan Testamentin kirjat kolmeen ryhmään: Lakiin, Profeetoihin ja Kirjoituksiin (Luuk. 24:44). Kristusta edeltävistä ajoista aina nykypäivään asti juutalaiset ovat pitäneet näitä kirjoja olennaisesti ​​parempina kuin muita kirjoituksia, kuten ensimmäisen vuosisadan juutalainen silminnäkijä Josefus (37–100 jKr.) todistaa:

Josefus (37-100 jKr.) - Apionia vastaan, kirja 1

8 Sillä meillä ei ole keskuudessamme lukematonta määrää kirjoja, jotka ovat ristiriidassa keskenään, [kuten kreikkalaisilla on], vaan ainoastaan ​​kaksikymmentäkaksi kirjaa, jotka sisältävät kaikkien menneiden aikojen muistiinpanot; joiden uskotaan perustellusti olevan jumalallisia; ja niistä viisi kuuluu Moosekselle, ja ne sisältävät hänen lakinsa ja ihmiskunnan alkuperän perimätiedot hänen kuolemaansa asti. Tämä ajanjakso oli lähes kolmetuhatta vuotta; mutta mitä tulee aikaan Mooseksen kuolemasta Persian kuninkaan Artakserkseen hallituskauteen, joka hallitsi Kserkseen jälkeen, niin Mooseksen jälkeiset profeetat kirjoittivat muistiin, mitä heidän aikanaan tehtiin, kolmeentoista kirjaan. Loput neljä kirjaa sisältävät hymnejä Jumalalle ja ihmisselämän käytösohjeita.

On totta, että historiaamme on kirjoitettu Artakserksestä lähtien hyvin yksityiskohtaisesti, mutta esi-isämme eivät ole pitäneet sitä yhtä arvovaltaisena kuin edellistä, koska siitä ajasta lähtien ei ole ollut tarkkaa profeettojen suksessiota; ja kuinka lujasti olemme antaneet tunnustusta näille oman kansamme kirjoille, käy ilmi siitä, mitä teemme; sillä niin monien jo kuluneiden aikojen aikana kukaan ei ole ollut niin rohkea, että olisi lisännyt niihin mitään, ottanut niistä mitään tai muuttanut niitä; mutta kaikille juutalaisille on tullut luonnolliseksi heti ja aivan syntymästään lähtien pitää näitä kirjoja jumalallisia oppeja sisältävinä ja pysyä niissä ja tarvittaessa halukkaasti kuolla niiden puolesta.

Huomaa erityisesti, että Josefus puhuu siitä, mikä on "luonnollista kaikille juutalaisille", ja sanoo, että "niin monien jo kuluneiden aikojen aikana" – eli huomattavan pitkään ennen häntä – "kukaan ei ole ollut niin rohkea, että olisi lisännyt niihin mitään, ottanut niistä mitään tai muuttanut niitä". Tämä viittaisi siihen, että hän pitää lausuntoaan 22 kirjan kaanonista melko yleismaailmallisena, vakiintuneena ja kiistattomana.

Riemuvuosien kirja, joka edeltää Josefusta ja on kirjoitettu noin 1. vuosisadalla eKr., sisältää myös todennäköisen viittauksen 22 kirjan kaanoniin:

Riemuvuosien kirja 2:36-40
36 Ja Hän laittoi Hänen käskynsä laskeutumaan suloisena pelastuksena hyväksyttävänä Hänen edessään kaikkina päivinä… Oli kaksikymmentä kaksi ihmistä Aadamista Jaakobiin,
37 ja kaksikymmentä kaksi työtä oli tehty seitsemänteen päivään mennessä, 
38 tämä on siunattua ja pyhää, ja myös aikaisempi on siunattua ja pyhää, 
39 ja tämä palvelee tuon kanssa pyhitykseksi ja siunaukseksi.
40 Ja Jaakobille ja hänen siemenelleen on suotu, että he tulevat aina olemaan siunattuja ja pyhiä ensimmäisestä todistuksesta ja laista, kuten Hän on pyhittänyt ja siunannut sapatin seitsemäntenä päivänä.

Samoin Talmud luettelee Tooran viiden kirjan käsittelyn jälkeen kahdeksan Profeettaa ja yksitoista Kirjoitusta, käyttäen siten 24 kirjan laskutapaa. Apokryfikirjat on jätetty pois, kun taas protestanttisen kaanonin inspiroidut kirjat ovat mukana:

Babylonian Talmud - Bava Batra 14b

8 Viisaat opettivat: Profeettakirjojen järjestys yhdessä on seuraava: Joosua ja Tuomarien kirja, Samuel ja Kuninkaiden kirja, Jeremia ja Hesekiel sekä Jesaja ja kaksitoista profeettaa.

11 Baraita jatkaa: Kirjoitusten järjestys on: Ruut ja Psalmien kirja, Job ja Sananlaskut; Saarnaaja, Laulujen laulu ja Valitusvirret; Daniel ja Esterin kirjakäärö; Esra ja Aikakirja.

Samoin toinen Talmudin viittaus mainitsee Tooran, Profeettojen ja Kirjoitusten kolmiosaisen jaon ja sanoo, että niitä on 24:

Babylonian Talmud - Taanit 8a:3
3 Samoin Rav Adda bar Ahava kertaa oppimansa kaksikymmentäneljä kertaa, mikä vastaa Tooran, Profeettojen ja Kirjoitusten eli Raamatun kahtakymmentäneljää kirjaa, ja vasta sen jälkeen meni Ravan eteen opiskelemaan hänen kanssaan.

Muita Talmudissa olevia viittauksia 24-kirjaiseen kaanoniin ovat Bava Batra 13b:5 ja Tractate Kallah Rabbati 10:14.

Myös Latinalainen Esran kirja viittaa 24 kirjan kaanoniin:

Latinalainen Esran kirja 14:42-48
42 Ja Korkein antoi ymmärryksen niille viidelle miehelle ja vuorotellen he kirjoittivat, mitä oli saneltu, merkeillä, joita he eivät tienneet. He istuivat neljäkymmentä päivää ja kirjoittivat päiväsaikaan ja söivät leipäänsä yöllä.
43 Mitä minuun tulee, minä puhuin päiväsaikaan enkä ollut äänetön yöllä.
44 Niin neljänkymmenen päivän aikana kirjoitettiin 94 kirjaa.
45 Ja kun ne 40 päivää olivat loppuneet, Korkein puhui minulle sanoen: "Tee julkiseksi ne 24 kirjaa, jotka kirjoitit ensimmäisenä, ja lukekoon arvolliset ja arvottomat niitä,
46 mutta pidä ne 70, jotka kirjoitettiin viimeisenä, antaaksesi ne viisaille kansasi keskuudessa.
47 Sillä niissä on ymmärryksen virta ja viisauden lähde ja tiedon joki."
48 Ja minä tein niin.

Varhaisista juutalaisista midrashi-teksteistä löytyy myös useita kohtia, jotka viittaavat 24 kirjan kaanoniin:

Midrash Rabbah - Bamidbar Rabbah 14:4

"Vielä näiden lisäksi: Poikani, ota varoituksesta vaari" (Saarn. 12:12) - Pyhä olkoon siunattu. Hän sanoi: Olen kirjoittanut sinulle kaksikymmentäneljä kirjaa, varo lisäämästä niihin mitään. Miksi? "Paljolla kirjojen tekemisellä ei ole loppua" (Saarn. 12:12) - jokainen, joka lukee jakeen, joka ei ole noista kahdestakymmenestäneljästä kirjasta, on kuin hän lukisi kerettiläisten kirjoja. Eli "ole varovainen tekemästä paljon kirjoja", sillä kenelläkään, joka niin tekee, ei ole osuutta tulevassa maailmassa.

Midrash Rabbah - Shir HaShirim Rabbah 4:11

Rabbi Huna ja rabbi Ḥalafta Kesareasta sanovat rabbi Shimon ben Lakishin nimessä: Aivan kuten tämä morsian koristaa itsensä kahdellakymmenelläneljällä koristeella ja jos häneltä puuttuu yksi asia [on kuin] hänellä ei olisi mitään, niin Tooran oppineen on tunnettava [Raamatun] kaksikymmentäneljä kirjaa, ja jos häneltä puuttuu yksi niistä [on kuin] hänellä ei olisi mitään.

Katso myös Shemot Rabbah 41:5, Kohelet Rabbah 12:11 sekä Bamidbar Rabbah 13:16, 14:18, 15:22 ja 18:21 teoksesta Midrash Rabbah, sekä Midrash Tanchuma -kokoelman kohdat Ki Tisa 16:2, Korach 12:1 ja Vayeilech 1:1, joissa viitataan 24 kirjan kaanoniin.

Mitään näiden kirjojen ulkopuolista ei ole koskaan siteerata pyhänä kirjoituksena Uudessa Testamentissa. Toisin sanoen, yhtäkään näiden kirjojen ulkopuolista jaetta ei ole liitetty seuraavanlaiseen lausuntoon:

• "Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:" (Matt 1:22)
• "Kirjoitettu on:" (Matt. 4:4)
• "Sillä Jumala on antanut käskyn sanoen:" (Matt. 15:4)
• "Ettekö ole lukeneet" (Matt. 19:4)
• "kuten on kirjoitettuna Herran laissa:" (Luuk. 2:23)

Huomaa, että Uudessa Testamentissa esiintyvä viittaus tai alluusio johonkin tekstiin ei riitä osoittamaan kyseisen tekstin kanonisuutta. Juudaan kirje lainaa Eenokin kirjaa ja mahdollisesti Mooseksen taivaaseenastumista (Juud. 1:9, 14-15) – katolilaiset ja idän ortodoksit eivät pidä kumpaakaan näistä kanonisena. Samoin apostoli Paavali lainaa kreikkalaisia ​​runoilijoita Aratosta (Ap. t. 17:28), Menandrosta tai Euripidestä (1. Kor. 15:33) ja Epimenideä (Tiit. 1:12). On myös monia viittauksia tai alluusioita muihin apokryfikirjoihin, joita katolilaiset ja ortodoksit eivät pidä inspiroituina, kuten 3. ja 4. Makkabealaiskirjaan, Salomonin psalmeihin, Leevin testamenttiin ja Joosefin testamenttiin. Täten, jotta teksti voidaan julistaa kanoniseksi pelkän Uudessa Testamentissa esiintyvän lainauksen perusteella, sitä on virallisesti siteerattava pyhänä kirjoituksena yllä olevien viittausten mukaisesti.

Näin ollen sekä Uusi Testamentti että juutalainen todistusaineisto tukevat vahvasti protestanttista näkemystä, jonka mukaan vanhan liiton aikana oli 39 kirjaa, joita pidettiin ontologisesti erilaisina kuin muita kirjoituksia siinä mielessä, että ne tunnistettiin Jumalan inspiroimiksi (2. Tim. 3:16). Ne, joille Jumalan sanat annettiin (Room. 3:1-2), eivät tunnistaneet tähän 39 kirjan listaan kuulumattomia apokryfikirjoja inspiroiduiksi, eikä niitä myöskään siteerata pyhinä kirjoituksina Uudessa Testamentissa.

Katolinen ja ortodoksinen kaanon

Katolisen kirkon Vanhan Testamentin kaanoniin kuuluu myös intertestamentaaliselta ajalta peräisin olevia kirjoja, jotka on kirjoitettu pääasiassa kreikaksi.

Roomalaiskatolinen kirkko määritteli tämän kaanonin erehtymättömästi ensimmäisen kerran Trenton kirkolliskokouksessa (1545-1563 jKr.). Siellä vahvistettiin sama kaanon, joka oli esitetty aiemmissa paikallisissa Pohjois-Afrikan kirkolliskokouksissa (Hippo 393 jKr. ja Karthago 397 jKr.).

Trenton kirkolliskokous – Istunto 4 (1546 jKr), kanonisia kirjoituksia koskeva dekreetti 

Ne ovat seuraavat: Vanha testamentti: Viisi Mooseksen kirjaa eli Genesis, Exodus, Leviticus, Numeri ja Deuteronomium, Joosua, Tuomarien kirja, Ruut, neljä Kuningasten kirjaa, kaksi Aikakirjaa, Esran kirja ja toinen Esran kirja, jota kutsutaan Nehemiaksi, Tobit, Judit, Ester, Job, Daavidin 150 psalmin Psalttari, Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu, Viisauden kirja, Sirak, Jesaja, Jeremia ynnä Baruk, Hesekiel, Daniel, 12 pienempää profeettaa eli Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia sekä 1. ja 2. Makkabilaiskirja.

Jos joku ei omaksu pyhinä ja kanonisina näitä kirjoja kokonaisuudessaan ja kaikkine osineen, niin kuin niitä on katolisessa kirkossa ollut tapana lukea ja niin kuin ne ovat vanhassa latinalaisessa Vulgata-laitoksessa, ja jos joku tietoisesti ja harkitusti halveksii edellämainittuja traditioita, hän olkoon erotettu.

Yllä oleva määritelmä – joka ennustettavasti ja tyypilliseen tapaansa anatemoi (Helvettin) kaikki eri mieltä olevat – eroaa protestanttisesta kaanonista siltä osin, että se sisältää seuraavat kirjat:

• Barukin kirja
• Juditin kirja
• 1. & 2. Makkabilaiskirja
• Siirakin kirja
• Tobitin kirja
• Viisauden kirja
• Se sisältää myös kreikkalaisia ​​lisäyksiä Danielin ja Esterin kirjoihin – ne ovat alun perin hepreaksi ja arameaksi kirjoitettuja kirjoja.

Idän ortodoksisuuden tilanne on hieman monimutkaisempi. Yleisesti hyväksytty Jerusalemin synodi (1672 jKr.) mainitsi "pyhinä kirjoituksina" vain Juuditin kirjan, 1. & 2. Makkabealaiskirjan, Tobitin kirjan, Viisauden kirjan, Siirakin kirjan ja Danielin kirjan lisäykset. Ortodoksiset Raamatut sisältävät kuitenkin yleensä koko katolisen kaanonin sekä 3. Makkabealaiskirjan, Manassen rukouksen, Psalmin 151 ja Kreikkalaisen Esran kirjan.

Huomaa, että nämä molemmat julistukset on kirjoitettu yli 1 500 vuotta Jeesuksen Kristuksen syntymän jälkeen. Ennen näitä julkilausumia, jotka tunnustetaan erehtymättömiksi molemmissa perinteissä, Vanhan Testamentin kaanonista käytiin historian aikana huomattavia kiistoja. Kuten esimerkiksi tälle sivustolle kootuista kaanoni-listoista käy ilmi, monet varhaisen kirkon kirjoittajat kannattivat kaanonia, johon ei sisältynyt monia niistä kirjosta, jotka kuuluvat roomalaiskatoliseen ja ortodoksiseen kaanoniin:

• Meliton Sardeslainen (100–180 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja mahdollisesti Barukin (joka yleisesti liitettiin Jeremian kirjaan – joten tässä luettelossa käytetään ilmaisua "mahdollisesti Barukin", kun sitä ei nimenomaisesti mainita)
• Origenes (185–253 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Athanasios (296–373 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Hilarius Poitierslainen (310–367 jKr.) jättää pois 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin kirjan ja Viisauden kirjan ja mainitsee, että "jotkut lisäävät mukaan Tobitin ja Juuditin"
• Kyrillos Jerusalemilainen (315–386 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Epifanios Salamislainen (315–403 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan sekä Tobitin ja mainitsee Siirakin ja Viisauden kirjan kiistanalaisina
• Gregorius Nazianzoslainen (329-390 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Amfilokhios Ikoniumilainen (339–400 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Rufinus Aquileialainen (344-411 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Hieronymus (347–420 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Sirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan
• Apostoliset konstituutiot (380 jKr.), kanoni 85, jättää pois Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin ja mainitsee Siirakin erillään muusta Vanhasta Testamentista
• Paavi Gregorius I (540–604 jKr.) toteaa Jobin kirjan selityksessään nimenomaisesti, että 1. Makkabealaiskirja ei ole kanoninen
• Beda Venerabilis (673-735 jKr.) sanoo Ilmestyskirjan selityskirjassaan Ilmestyskirjan jaetta 4:8 kommentoidessaan: "Neljän elävän olennon kuusi siipeä, joita on lukumäärältään kaksikymmentäneljä, viittaavat yhtä moneen Vanhan Testamentin kirjaan, joilla evankelistojen auktoriteettia tuetaan ja heidän totuuttaan todistetaan."
• Johannes Damaskolainen (675–749 jKr.) jättää pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin, Viisauden kirjan ja mahdollisesti Barukin
• Kardinaali Francisco Jiménez de Cisneros (1436-1517 jKr.), joka vastasi paavi Leo X:n (1475-1521 jKr.) hyväksymästä Complutensis-polyglottiraamatun käännöksestä, toteaa esipuheessa, että polyglottiraamaattu sisältää "kaanonin ulkopuolisia kirjoja, jotka kirkko on saanut enemmän kansan rakennukseksi kuin kirkollisten dogmien auktoritatiiviseksi vahvistamiseksi. Ne on kuitenkin kirjoitettu kreikaksi, mutta varustettu kahdella latinankielisellä käännöksellä: toinen on autuaan Hieronymuksen käännös ja toinen sanatarkka interlineaarinen käännös, aivan kuten muissakin", mikä on apokryfikirjojen muoto
• Kardinaali Thomas Cajetanus (1469-1534), kirjoittaessaan juuri ennen Trenton kirkolliskokousta, jätti pois Juuditin, 1. ja 2. Makkabealaiskirjan, Siirakin, Tobitin ja Viisauden kirjan ja totesi, että "sekä kirkolliskokousten että opettajien kannanotot tulee alistaa Hieronymuksen tekemän tekstiarvion mukaisiksi"

Huomaa, että tässä ei vedota aihetta koskevaan hiljaisuuteen. Kun ihmiset listaavat Raamatun kirjoja, hei eivät jätä sen ulkopuolelle kirjoja, joista he ovat tietoisia ja joita he pitävät inspiroituina. Täten voimme olettaa, että nämä kirjoittajat eivät joko olleet tietoisia näistä kirjoista – mikä tarkoittaisi, että ne eivät olleet yleismaailmallisessa käytössä alkukirkossa – tai sitten he olivat tietoisia niistä, mutta eivät pitäneet niitä inspiroituina kirjoituksina – kuten jotkut edellä mainituista kirjoittajista (esim. Athanasios, Hieronymus, Rufinus, Johannes Damaskoslainen) nimenomaisesti totesivat.

Mielenkiintoisesti ortodoksien kannalta, Moskovan metropoliitta Filaretin (1782-1867 jKr.) laatima Itäisen ortodoksisen katolisen kirkon pitkä kristillinen katekismus, joka on ”pyhimmän hallitsevan synodin tarkastama ja hyväksymä”, pitäytyy protestanttisessa kaanonissa, vaikka se on kirjoitettu kauan vuoden 1672 Jerusalemin synodin jälkeen:

Itäisen ortodoksisen katolisen kirkon pitkä kristillinen katekismus

31. Kuinka monta kirjaa Vanhassa Testamentissa on?

Pyhä Kyrillos Jerusalemilainen, Pyhä Athanasios Suuri ja Pyhä Johannes Damaskolainen laskevat niitä olevan kaksikymmentäkaksi ja ovat tässä samaa mieltä juutalaisten kanssa, jotka laskevat ne niin alkuperäisellä heprean kielellä.

32. Miksi meidän tulisi seurata heprealaisten laskutapaa?

Koska, kuten apostoli Paavali sanoo, heille on uskottu Jumalan sanat; ja Vanhan Testamentin pyhät kirjat on saanut tuon Testamentin heprealaiselta kirkolta Uuden Testamentin kristillinen kirkko.

34. Miksi tässä Vanhan Testamentin kirjojen luettelossa ei ole otettu huomioon Siirakin pojan Viisauden kirjaa eikä eräitä muita?

Koska niitä ei ole olemassa hepreaksi.

35. Miten meidän tulisi suhtautua näihin viimeksi mainittuihin kirjoihin?

Athanasios Suuri sanoo, että isät ovat määränneet ne luettaviksi käännynnäisille, jotka valmistautuvat liittymään kirkkoon.

Huomaa, että hän lainaa Athanasiosta ja Johannes Damaskolaista, jotka molemmat nimenomaisesti hylkäsivät apokryfikirjat luonnoltaan samanlaisina kuin inspiroitu Vanha Testamentti ja erottivat ne toisistaan ​​luetteloissaan.

Täten ortodoksit, jotka argumentoivat apokryfikirjojen jumalallisen inspiraation ja kanonisuuden puolesta, argumentoivat omaa pyhimystään ja pyhää synodiaan vastaan, mutta vuoden 1672 synodin puolesta, koska ne ovat ristiriidassa keskenään.

Analyysi apokryfikirjoista

Sen sijaan, että kommentoisin itse apokryfikirjojen sisältöön liittyviä mahdollisia ongelmia, seuraavat ovat lainauksia suositusta roomalaiskatolisesta Raamattua käsittelevästä selitysteoksesta The New Jerome Biblical Commentary (1990 jKr.).

Tämä on virallinen kommentaari vain siltä osin, että sillä on nihil obstat (Censor Librorumin suorittama tarkastus teologisten virheiden varalta) ja imprimatur (“painettakoon”, yleensä paikallisen hiippakunnan myöntämä lupa) merkinnät. Johdannon mukaan: “Nihil obstat ja imprimatur ovat virallisia julistuksia siitä, että kirja tai pamfletti on vapaa opillisista tai moraalisista virheistä.”

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to 1-2 Maccabees, s. 423

1. Makkabealaiskirjan historiallista luotettavuutta vastaan ​​on tehty useita valituksia. Kirjoittajan nationalismin ja hänen Juudean tapahtumille antamansa liioitellun merkityksen (1:41-43; 3:27-31; 6:5-13) sanotaan kyseenalaistavan hänen objektiivisuutensa. Hän on Seleukidien vastainen (1:9-10), ja lisäksi hän osoittaa tietämättömyyttä vieraiden kansojen historiasta, maantieteestä ja poliittisesta järjestyksestä. Hänen juutalainen nationalisminsa johtaa hänet paisuttamaan vihollisten lukumäärää, jotta jumalallinen väliintulo hasmonealaisten hyväksi olisi silmiinpistävämpi. Ja hän on erehtynyt sijoittaessaan Antiokhos IV:n kuoleman temppelin vihkimisen jälkeiseen aikaan. Näiden ja muiden historiallisten puutteiden uskotaan heikentävän hänen uskottavuuttaan ajanjakson luotettavana raportoijana.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to 1-2 Maccabees, s. 424

Jotta 2. Makkabilaiskirjan luku 11 saisi oikean paikkansa historiassa, se tulisi siirtää seuraamaan 8. lukua. Nykyisessä muodossaan luku 11 erehtyy attribuoimalla tämän Lysiaan sotaretken seuraavan kuninkaan, Antiokhos V:n Eupatorin (joka nousee Epifaneen seuraajaksi valtaistuimella 2. Makk. 10:10-11), hallituskauteen. Virhe johtui siitä, että epitomisti yhdisti Lysiaan sotaretken ja Epifaneen hallituskauden kolme kirjettä (11:16-21, 27-33, 34-38) hänen poikansa Eupatorin kirjeeseen (11:22-26). Kirjatessaan kaiken aineiston Eupatorin nimiin, epitomisti sijoitti Lysiaan ensimmäisen sotaretken Antiokhos IV:n kuoleman jälkeiseen aikaan, vaikka todellisuudessa se oli edeltänyt sitä.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to 1-2 Maccabees, s. 424

Tämä uudistettu kronologia vaatii 1. ja 2. Makkabealaiskirjan tapahtumien järjestyksen tarkistamista. Jälkimmäinen on oikeassa sijoittaessaan Antiokhos IV Epifaneen kuoleman temppelin vihkiäisiä edeltävään aikaan (2. Makkabealaiskirja 9:1–29; 10:1–9), ja 1. Makkabealaiskirjassa tapahtumien järjestys on väärä (1. Makkabealaiskirja 4:36–61; 6:1–17). Antiokhos kuoli lokakuun tienoilla vuonna 164 eKr. (Seleukidien vuonna 148, jos vuosi aloitetaan keväästä, kuten B. M. -taulu 35603 tekee; Seleukidien vuonna 149, jos lasketaan syksystä, kuten 1. Makk. 6:16 tekee), ja temppeli vihittiin käyttöön 14. joulukuuta 164 eKr. (1. Makk. 4:52; 25. päivä kislev-kuuta, Seleukidien vuonna 148, lasketaan tällä kertaa alkavan keväästä). Antiokhoksen kuoleman oikea sijoittaminen 1. Makkabilaiskirjaan edellyttää, että 1. Makkabilaiskirjan 6:1–17 siirretään jakeiden 4:36–61 edelle.

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 1:1-10, s. 426

1. Makkabilaiskirjan kirjoittaja toistaa virheellisen tarinan Aleksanterin kuolinvuoteellaan tapahtuneesta valtakunnan jakamisesta "palvelijoidensa", hänen kanssaan koulutettujen upseeriensa, kesken. Josefus (Juutalaisten muinaisajat 11.8.7 §346) on ristiriidassa tämän tarinan kanssa, ja valtakunnan hidas hajoaminen – Seleukos miehitti Babylonin vuonna 311 eKr.; hänestä ja neljästä muusta tuli "kuninkaita" vuonna 306 eKr. – vahvistaa hänen väitteensä.

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 1:20-24, s. 426

Antiokhos ryöstää temppelin (1. Makk. 1:20-24a). Vaikka 2. Makk. 5:15-21 sijoittaaa tämän tapahtuman Antiokhoksen toisen Egyptin sotaretken jälkeiseen aikaan, Daniel 11:25-30 (erityisesti jae 28) osoittaa, että se sijoittuu ensimmäisen sotaretken jälkeiseen aikaan.

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 4:53-54, s. 430

Tämä päivä, 25. kislev-kuuta, vuonna 145 eKr. (17. joulukuuta 167 eKr.), oli täsmälleen kolme vuotta ennen vihkiäisiä (1:54, 59). Josefus (Juutalaisten muinaisajat 12.7.6 §319) vahvistaa päivämäärän, ja tarkistaa sen teoksessaan vertaamalla sitä kreikkalaisiin olympiadeihin. 2. Makk. 10:3:n mainitsemat kaksi vuotta ovat virhe, joka johtuu siitä, että kirjoittaja ajoittaa virheellisesti Antiokhos IV:n kuoleman, jonka hän tiesi edeltäneen vihkiäisiä, vuoteen 165 eKr..

The New Jerome Biblical Commentary - 1 Maccabees 6:1, s. 431

Elymais: Muinainen Elam (1. Moos. 10:22). Tämännimistä kaupunkia ei ole, vaan se viittaa pikemminkin Susan ympäristöön, erityisesti pohjoiseen ja itään. Kaupunki ja temppeli(t), joita Antiokhos yritti ryöstää, ovat Persiassa (1. Makk. 6:1), mutta kaupunki ei ollut Persepolis (2. Makk. 9:2), josta kuninkaalle ei tarvitsisi kertoa. Sekä 1. että 2. Makkabealaiskirja sijoittavat kaupungin väärin.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Wisdom, s. 510

On siis selvää, että huolimatta väitteestä, jonka mukaan Salomo on kirjoittanut tämän, Viisauden kirja kirjoitettiin monta vuosisataa Salomon ajan jälkeen. Se kirjoitettiin varmasti Profeettojen ja Kirjoitusten kreikankielisen Septuaginta-käännöksen valmistumisen jälkeen (n. 100-luvun puolivälissä eKr.), ja vaikka se ei näytä tuntevan Filonin (20 eKr.-54 jKr.) kirjoituksia, se näyttää kuuluvan samaan ajattelupiiriin (ks. Larcher, Études, s. 151–178).

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Baruch, s. 563

Tietyt seikat viittaavat siihen, ettei Barukin kirjan esittämä historia ole historiaa samassa merkityksessä kuin Kuninkaiden kirjojen kertomukset näistä tapahtumista ovat historiaa. Historialliset kirjat eivät tiedä mitään temppelin astioiden palauttamisesta (Bar. 1:8-9) eivätkä Barukin läsnäolosta Babylonissa (Bar. 1:1). Lisäksi rukouksen itsensä ja johdannon välillä näyttää olevan ristiriita: rukous olettaa temppelin olevan raunioina (2:26), kun taas johdanto olettaa temppelin olevan yhä pystyssä ja normaalin jumalanpalveluksen jatkuvan siellä (Bar. 1:10, 14).

The New Jerome Biblical Commentary - Baruch 1:1-14, s. 564

Sellaisina kuin Bar. 1:1b-2 nyt ovat, ne osoittavat, että synnintunnustus ja rukous laadittiin ”Babyloniassa viidentenä vuotena , kuukauden seitsemäntenä päivänä, samana vuoden päivänä, jona kaldealaiset olivat vallanneet Jerusalemin ja polttaneet sen maan tasalle.

”. Numeron puuttuminen ennen sanaa ”kuukausi” on omituista, mutta yleisesti ajatellaan, että tarkoitetaan viidettä kuukautta; näin teksti oltaisiin kirjoitettu juuri ennen abib-kuun 7. päivää vuonna 582 eKr., eli ennen 25. elokuuta 587 eKr. tapahtuneen Jerusalemin polttamisen viidettä vuosipäivää (2. Kun. 25:8). Tämä olisi se tilaisuus, johon Bar. 1:3:ssa mainittu kokoontuminen liittyy ja jossa synnintunnustus ja rukous ensimmäisen kerran luettiin. Tämä tulkinta aiheuttaa kuitenkin vakavia vaikeuksia. Ensinnäkin johdanto (Bar. 1:10–14) olettaa, että temppeli on yhä pystyssä ja että jumalanpalvelukset toimitetaan normaalilla tavalla; mutta sekä Bar. 1:2 että muista lähteistä tunnetut tiedot (2. Kun 25:8-10; Esra 3:1-13) osoittavat, ettei näin ollut vuonna 582 eKr.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Judith, s. 573

Koska Juuditin kirja on fiktiivinen teos, joka on täynnä historiallisia ja maantieteellisiä epätarkkuuksia, sen kirjoitusajankohtaa on vaikea määrittää (tutkijoiden ehdotukset vaihtelevat 400-luvulta eKr. aina 100-luvulle jKr.; ks. Zeitlin, Judith, s. 26–31). Viimeisin mahdollinen ajoitus voidaan kuitenkin melko helposti asettaa viimeistään 100-luvulle jKr., koska Klemens Roomalainen viittaa Juditiin ensimmäisessä kirjeessään.

The New Jerome Biblical Commentary - Judith 1:1, s. 574

Oli Assyrian kuninkaan Nebukadnessarin kahdestoista hallitusvuosi. Kuningas asui suuressa Niniven kaupungissa ja hallitsi sieltä maataan: Tarinan avaavat pseudohistoriallinen pakkosiirtolaisuutta edeltävä vuosiluku 593 eKr. ja kuvitteellinen identifiointi. Nebukadnessar oli uusbabylonialaisista kuninkaista tunnetuin ja hallitsi vuosina 605–562 eKr. Hänen isänsä Nabopolassar tuhosi Niniven yhdessä meedialaisten kuninkaan Kyaxareksen kanssa vuonna 612 eKr.

The New Jerome Biblical Commentary - Judith 4:3, s. 574

Äskettäin palanneet pakkosiirtolaisuudesta: Tämä pakkosiirtolaisuuden jälkeinen viittaus vuoteen 538 eKr. on ristiriidassa jakeen Juud. 2:1 kanssa, ja sitä mutkistaa entisestään maininta temppelin uudelleenvihkimisestä, joka viittaa joko vuoden 515 eKr. jälkeiseen aikaan tai kenties jopa vuoteen 165 eKr.

The New Jerome Biblical Commentary - Introduction to Esther, s. 576

Kreikkalaisen kääntäjän/tekijän lisäämät osiot muuttavat kirjan painopistettä ja vaikuttavat sen opetukseen. Siinä missä korostus oli aiemmin Mordokain ja Esterin rohkeudessa ja kekseliäisyydessä, se siirtyy nyt Jumalan väliintuloon. Itse asiassa heprealaisen kertomuksen hienovaraisuus ei ainoastaan katoa, vaan uskonnollinen painotus on myös niin korostunut, että se on jossain määrin jopa tylsistyttävä.

Johtopäätös

Raamatun kaanonia ei ole julistettu, vaan se on pikemminkin tunnistettu. Jumala on inspiroinut tietyt kirjoitukset, ja kirkolla kesti jonkin aikaa tunnistaa, mitkä nämä inspiroidut kirjat olivat. Kirja ei muutu inspiroiduksi kirkolliskokouksen päätöksellä. Apokryfikirjat eivät ole Jumalan inspiroimia samalla tavalla kuin Vanha Testamentti, eivätkä ne siksi kuulu Raamattuun. Roomalaiskatolinen kirkko ja Idän ortodoksinen kirkko ovat tässä asiassa väärässä.

Liite I - Septuaginta

Jotkut roomalaiskatolilaiset ja idän ortodoksit väittävät apokryfikirjojen olevan Jumalan inspiroimia, koska ne sisältyvät varhaiskirkossa käytetettyyn Septuagintaan. Tehdessään näin, he sekoittavat termin "Septuaginta", jolla on alettu nykypäivänä viittaamaan Vanhan Testamentin kreikkalaiseen käännökseen, tiettyihin 4. ja 5. vuosisadan (jKr.) raamatullisiin käsikirjoituksiin, jotka sisältävät Vanhan ja Uuden Testamentin kirjojen lisäksi myös muita kreikankielisiä kirjoja.

Kolme tärkeintä käsikirjoitusta tässä keskustelussa ovat tyypillisesti seuraavat:

• Codex Vaticanus (4. vuosisata jKr.) - Ei sisällä 1. ja 2. Makkabealaiskirjaa
• Codex Sinaiticus (4. vuosisata jKr.) - Ei sisällä 2. Makkabilaiskirjaa, mutta sisältää 4. Makkabilaiskirjan, Barnabaan kirjeen ja Hermaan Paimenen
• Codex Alexandrinus (5. vuosisata jKr.) - Sisältää 3. ja 4. Makkabilaiskirjan, Psalmin 151, Oodien kirjan, Kirjeen Marcellinukselle sekä 1. ja 2. Klemensin kirjeen

Näin ollen se, että kirja sisältyy myöhäiseen kreikkalaiseen käsikirjoitukseen, ei tarkoita, että sitä pidettiin kanonisena Jeesuksen Kristuksen aikaan tai edes sitä, että sitä pidettiin kanonisena käsikirjoituksen laatimisajankohtana.

Tämä kirjoitus on (muutomia pieniä muokkauksia lukuunottamatta) käännetty tästä artikkelista. Kirjoituksessa siteeratut Raamatun jakeet ovat STLK:n vuoden 2017 käännöksestä.

Muhammedin lainailu - Apokryfiset kertomukset Jeesuksesta

Koraanin kertomukset Jeesuksesta

Vaikka Koraanissa ei toisteta mitään, mitä Jeesus itse asiassa sanoi tai opetti evankeliumeissa, Koraanissa kerrotaan Jeesuksesta kertovia tarinoita.

Ensinnäkin Jeesuksen sanotaan syntyneen, kun Maria oli yksin erämaassa palmun alla, ja pian sen jälkeen Jeesus puhuu äitinsä puolustukseksi ollessaan vauvana kehdossa. Sitten Jeesuksen sanotaan myös muovanneen savesta lintuja, joihin hän sitten herätti elämän:

Suura 19:22-33
22 Silloin Maria vastaanotti hänen lupauksensa ja siirtyi kauas syrjäiseen paikkaan.
23 Sitten synnytystuskat pakottivat hänet nojautumaan taatelipalmun runkoon. Hän lausui: »Voi, kun olisin kuollut ennen tätä ja minut olisi kokonaan unohdettu.»
24 Silloin ääni hänen altaan kutsui häntä ja sanoi: »Älä murehdi, totisesti Herrasi on asettanut lähteen jalkojesi juureen.
25 Ravista palmun runkoa, niin sinulle putoilee kypsiä taateleita.
26 Sentähden syö ja juo ja kirkastukoon silmäsi. Ja jos näet jonkun ihmisen, niin sano hänelle: »Totisesti, minä olen Laupeimmalle luvannut paastota enkä siis voi puhua tänään kenenkään ihmisolennon kanssa.»
27 Sitten hän palasi kansansa luokse kantaen lastaan. He huudahtivat: »Oi Maria, totisesti sinä olet tehnyt sangen pahasti.
28 Oi Aaronin sisar, sinun isäsi ei ollut kelvoton mies eikä äitisi huono nainen.»
29 Mutta hän vain osoitti lastaan. He sanoivat: »Kuinka voisimme puhua sellaiselle, joka on vielä kehdossa oleva lapsi?»
30 Poika vastasi: »Totisesti, minä olen Jumalan palvelija. Hän on antanut minulle Kirjan ja Hän on tehnyt minut profeetaksi.
31 Hän antaa minulle siunauksensa missä tahansa olenkin, ja Hän on määrännyt minun tehtäväkseni rukoilemisen ja almut niin kauan kuin elän.
32 (Hän on luonut minut) hyväksi äitiäni kohtaan, eikä Hän ole tehnyt minua kapinalliseksi, onnettomaksi.
33 Rauha ylläni sinä päivänä, jolloin synnyin, sinä päivänä, jolloin kuolen sekä sinä päivänä, jolloin minut herätetään kuolleista.»

Suura 3:48-49a
48 Ja Jumala on opettava hänelle Pyhän kirjan, viisauden, Lain ja Evankeliumin
49 ja lähettävä hänet profeetaksi israelilaisten luo. Hän on sanova heille: »Olen tullut luoksenne tuoden tunnusmerkkejä Herraltanne. Katso, minä muovailen savesta teille linnun muotoisen ja puhallan siihen, ja siitä tulee Jumalan sallimuksesta elävä lintu;

Suura 5:110a

Kun Jumala sanoo: »Oi, Jeesus, Marian poika! Muistatko Minun suosiotani sinua ja äitiäsi kohtaan, kun minä vahvistin (sinua) pyhällä ilmestyksellä; (niin että sinä puhuit) ihmisille sekä kehdossa että vanhempana; kun Minä opetin sinulle Kirjoitukset ja viisauden, joka on Toorassa ja evankeliumissa ja kun sinä (muovailit) savea linnun näköiseksi - minun luvallani, ja sinä puhalsit hengen siihen ja minä sallin sen tulla linnuksi;

Vaikka näillä tarinoilla ei ole pohjaa Raamatussa, niillä on pohja satoja vuosia Jeesuksen ajan jälkeen kirjoitetuissa pseudo-epigrafisissa kirjoituksissa.

Apokryfiset lähteet

Ennen kuin tutkimme näitä lähteitä, on tärkeää todeta, mitä kukaan ei väitä. Kukaan ei väitä, että Koraanin ja kirjoitetun lähteen välillä olisi tapahtunut sanatarkkaa kopiointia missään näistä tapauksista. Sen sijaan väitämme, että syy siihen, miksi nämä kertomukset ovat Koraanissa, on se, että Muhammedille oli suullisesti kerrottu paikallisista legendoista, joiden lähde oli harhaoppisissa, väärennetyissä teksteissä, kuten näissä, joita tarkastelemme tässä artikkelissa. Vaikka legendoja voi olla olemassa suullisessa muodossa monilla kielillä ennen niiden kirjoittamista muistiin millä tahansa kielellä, tässä käsiteltävien tekstien päivämäärät ovat kaikki aikavälillä, joka viittaisi Muhammedin olleen kopioija eikä päinvastoin, ja ne ovat usein satoja vuosia vanhempia kuin hän.

Pseudo-Matteuksen evankeliumi - Luku 20
20 Kolmantena päivänä heidän matkallaan, heidän kävellessään, autuas Maria väsyi auringon liiallisesta kuumuudesta erämaassa. Nähdessään palmun hän sanoi Joosefille: "Anna minun levätä vähän tämän puun varjossa." Niin Joosef kiirehti ja johdatti hänet palmun luo ja käski hänen laskeutua alas eläimestään. Ja kun autuas Maria istui siellä, hän katsoi ylös palmun lehvästöön ja näki sen täynnä hedelmiä ja sanoi Joosefille: "Toivoisin, että olisi mahdollista saada jotain tämän palmun hedelmistä." Ja Joosef sanoi hänelle: "Minä ihmettelen, että sanot näin, kun näet kuinka korkea palmu on; ja että ajattelet syödä sen hedelmiä. Ajattelen enemmän veden puutetta, koska nahkaleilit ovat nyt tyhjät, eikä meillä ole millä virkistää itseämme ja karjaamme."

Silloin Jeesus-lapsi, iloisin kasvoin, äitinsä helmassa leväten, sanoi palmulle: Oi puu, taivuta oksiasi ja virvoita äitiäni hedelmilläsi. Ja heti näiden sanojen kuultuaan palmu taivutti latvansa alas aivan siunatun Marian jalkoihin; ja he poimivat siitä hedelmiä, joilla he kaikki virkistyivät. Ja kun he olivat keränneet kaikki sen hedelmät, se pysyi kumarassa odottaen käskyä nousta Häneltä, joka oli käskenyt sen kumartua. Silloin Jeesus sanoi sille: Nouse, oi palmupuu, ja ole vahva ja ole puideni seuralainen, jotka ovat Isäni paratiisissa; ja avaa juuristasi maan sisään kätketty vesisuoni ja anna vesien virrata, jotta me tulisimme kylläisiksi sinusta. Ja se nousi heti, ja sen juuresta alkoi pulputa lähde, erittäin kirkasta, viileää ja kimaltelevaa vettä. Ja kun he näkivät vesilähteen, he iloitsivat suuresta ilosta ja olivat tyytyväisiä, he itse ja kaikki heidän karjansa ja eläimensä. Sen tähden he kiittivät Jumalaa.

Yllä olevassa tekstissä palmu antaa heille hedelmää ja puun luona näkyy myös puro. Nämä kaksi yksityiskohtaa vastaavat täsmälleen suuran 19:22–27 jakeita – tässä tapauksessa Jeesus oli jo syntynyt, kun Maria etsi turvaa puun alta, kun taas Koraanissa Maria itse asiassa synnytti puun alla. On tietysti mainittava, että Koraanin kertomus Marian lähdöstä erämaahan yksin ja paluusta Jeesus-lapsen kanssa on täysin ristiriidassa evankeliumien kertomuksen kanssa, jonka mukaan Jeesus syntyi Joosefin läsnä ollessa täpötäydessä Betlehemissä (Matt. 2:1–14, Luuk. 2:1–7). Tämä on sellainen asia, jonka jopa Pseudo-Matteuksen evankeliumin väärentäjät tiesivät, mutta jota Muhammed ei selvästikään tiennyt.

Toiseksi, kertomus Jeesuksen puhumisesta kehdosta asti (suura 19:28-33, 5:110) on peräisin arabian-/syyrialaiskielisestä lapsuusevankeliumista, jonka ajatellaan olevan myöhempi kokoomateos Tuomaan lapsuusevankeliumin, Jaakobin protoevankeliumin ja jo käsitellyn Pseudo-Matteuksen evankeliumin elementeistä.

Siinä Jeesus puhuu kehdosta asti, täsmälleen kuten suurassa 19:29 ja 5:110 kuvataan:

Arabialainen lapsuusevankeliumi
1 Seuraavan löydämme ylimmäisen papin Joosefin kirjasta, joka eli Kristuksen aikana. Jotkut sanovat hänen olevan Kaifas. Hän on sanonut Jeesuksen puhuneen, ja todellakin, maatessaan kehdossaan, sanoneen äidilleen Marialle: "Minä olen Jeesus, Jumalan Poika, Logos, jonka sinä synnytit, niin kuin enkeli Gabriel sinulle ilmoitti; ja Isäni on lähettänyt minut maailman pelastukseksi."

Lopuksi, Koraanin kertomus Jeesuksesta, joka loi savilintuja ja herätti ne eloon (suura 3:48-49, 5:110), on peräisin suoraan edellä mainitusta Tuomaan lapsuusevankeliumista, joka eri teksti kuin paremmin tunnettu Tuomaan evankeliumi – joka myös on gnostilainen apokryfiteksti – ja jonka uskotaan olevan peräisin 100-luvun lopulta.

Siinä kerrotaan tarina Jeesuksesta, joka muovaili lintuja savesta ja antoi niille elämän, aivan kuten hän tekee Koraanissa:

Tuomaan lapsuusevankeliumi

1 Tämä pieni Jeesus-lapsi leikki viisivuotiaana puron kahlaamopaikalla. Hän kokosi siellä virtaavat vedet lammikkoihin ja puhdisti ne heti ja käski niitä pelkästään sanallaan.

2 Ja tehtyään pehmeää savea hän muovasi siitä kaksitoista varpusta. Ja oli sapatti, kun hän teki nämä asiat (tai teki ne). Ja siellä oli myös monia muita pieniä lapsia, jotka leikkivät hänen kanssaan.

3 Ja eräs juutalainen, nähdessään, mitä Jeesus teki leikkiessään sapatinpäivänä, lähti heti pois ja kertoi isälleen Joosefille: "Katso, lapsesi on puron luona, ja hän on ottanut savea ja muovannut kaksitoista pientä lintua ja saastuttanut sapatinpäivän."

4 Ja Joosef tuli paikkaan ja näki sen ja huusi hänelle sanoen: "Miksi teet näitä sapattina, joita ei ole lupa tehdä?" Mutta Jeesus taputti käsiään yhteen ja huusi varpusille ja sanoi niille: "Menkää!" Ja varpuset lähtivät lentoon ja menivät pois siristellen.

5 Ja kun juutalaiset näkivät sen, he hämmästyivät ja menivät pois ja kertoivat päämiehilleen, mitä he olivat nähneet Jeesuksen tekevän.

Yllä olevat lainaukset osoittavat, että Koraaniin päässeet Jeesuksen lapsuudesta kertovat epäraamatulliset kertomukset juontavat juurensa pseudo-epigrafisisiin kirjoituksiin, jotka on väärennetty kauan ennen niiden kirjoittamista kuolleiden ihmisten nimiin. Näitä kirjoituksia ei ole koskaan hyväksytty minkään kristillisen valtavirran ryhmän toimesta arvovaltaisiksi tai inspiroiduiksi kirjoituksiksi. Nämä kirjoitukset sisältävät myös asioita, jotka muslimit hylkäävät, ja opettavat Jeesuksen Kristuksen olevan Jumalan Poika, mikä tarkoittaa, että ne eivät todellakaan tarjoa todisteita aidosta "muslimi-Jeesuksesta".

Lisäksi tiedetään, miksi nämä lapsuusevankeliumit kirjoitettiin. Neljä evankeliumia, jotka kristityt ovat hyväksyneet, eivät kerro lähes mitään Jeesuksen Kristuksen elämästä syntymästään 12 vuoden ikään asti. Ainoa raamatullinen kertomus Jeesuksen lapsuudesta löytyy Luukkaan evankeliumista (Luuk. 2:41-52). Siksi ihmiset, jotka halusivat täyttää nämä aukot Jeesuksen elämäntarinassa, loivat näitä teoksia käyttäen sellaisten ihmisten nimiä, joita he eivät olleet koskaan tavanneet, opettaakseen mitä tahansa outoa oppia he sitten halusivatkaan opettaa.

Tässä erityisesti korostetut tarinat ovat yrityksiä saada Jeesus-lapsi näyttämään vähemmän ihmiseltä, mikä on ristiriidassa paitsi islamin sanoman myös Raamatun todistuksen kanssa, jonka mukaan Jeesus "varttui viisaudessa, iässä ja armossa" (Luuk. 2:52) ja kasvoi normaalina lapsena. Odotettuaan edelläkävijää, Johannes Kastajaa, julistamaan Jumalan valtakuntaa (Matt. 3:1-3 jne.), Jeesus aloitti palvelutyönsä noin 30-vuotiaana (Luuk. 3:23), ja silloin hän alkoi tehdä ihmeitä (Joh. 2:11). Siksi Hänen vanhempansa ovat yllättyneitä hänen käytöksestään Luukkaan 2:40-52 - kertomuksessa, missä ei olisi mitään järkeä, jos Jeesus olisi lapsena kävellyt ympäri Nasaretia ihmeitä tehden. Myöskään kohdissa, kuten Matteus 13:54-57 ja Markus 6:1-4, ei olisi järkeä, jos Jeesus olisi ollut tunnettu ihmeidentekijänä ennen palvelutyötään.

Johtopäätös

Sen sijaan, että Muhammed olisi vahvistanut evankeliumin, kuten hän väitti (suura 3:3-4, 5:46-47, 5:68 jne.), hän ei toistanut mitään, mitä Jeesus todellisuudessa opetti, vaan toisti Jeesusta Kristusta koskevia taruja, jotka levisivät hänen asuinalueellaan 7. vuosisadan Arabiassa.

Liite I - Maria temppelissä

Koraani mainitsee myös Marian asuvan Jerusalemin temppelissä ja saavan siellä ihmeellisesti ruokaa:

Suura 3:37

Niin vastaanotti hänen Herransa hänet (Marian) suosiollisesti ja antoi hänen kasvaa ihanasti, uskoen hänet Sakarian huostaan; ja joka kerta kun Sakaria astui hänen luokseen pyhäkköön, havaitsi hän ruokaa hänen edessään ja sanoi: »Maria, mistä tämä tulee sinulle?» Hän vastasi: »Se tulee Jumalalta; Jumala huolehtii kenestä tahtoo, määrää panematta».

Tämä on peräisin varhaisesta apokryfitekstistä, jota kutsutaan Jaakobin protoevankeliumiksi, jossa Maria asuu temppelissä, pappi Sakarias hoitaa häntä ja enkelit ruokkivat häntä:

Jaakobin protoevankeliumi 8:1-3

1 Ja hänen vanhempansa istuutuivat ihmetellen ja ylistäen Herraa Jumalaa, koska lapsi ei ollut kääntynyt takaperin. Ja Maria oli Herran temppelissä kuin kyyhkynen, jota elätetään ja hän sai ruokaa enkelin kädestä.

2 Ja kun hän oli kaksitoista vuotta vanha, papit kokoontuivat sanoen: ’Katso, Mariasta on tullut kaksitoista vuotta vanha Herran temppelissä. Mitä me siis teemme hänelle, ettei hän saastuta Herran pyhäkköä?’ Ja he sanoivat ylipapille: ’Sinä vastaat Herran alttarista. Mene sinne ja rukoile häneen liittyen, ja mitä tahansa Herra sinulle paljastaa, se tehkäämme.’

3 Ja ylipappi otti alttarivaatteen kahdellatoista kellolla ja meni pyhistä pyhimpään ja rukoili häneen liittyen. Ja katso, Herran enkeli ilmestyi sanoen hänelle: ’Sakarias, Sakarias, mene ja kokoa yhteen ne kansasta, jotka ovat ilman vaimoa, ja tuokoon jokainen mies sauvan, ja kenelle Herra näyttää merkin, hänen vaimonsa hän tulee olemaan. Ja sanansaattajat menivät läpi kaiken Juudean maaseudun ja Herran torvi soi ja kaikki miehet juoksivat sinne.

Jaakobin protoevankeliumi 13:2
Ja Joosef nousi säkkivaatteesta ja kutsui Marian ja sanoi hänelle: ’Oi sinä, josta Jumala piti huolta, miksi olet tehnyt tämän? Sinä olet unohtanut Herran, sinun Jumalasi. Miksi olet nöyryyttänyt sielusi, sinä, jota ruokittiin pyhistä pyhimmässä ja otit vastaan ruokaa enkelin kädestä?’

Jaakobin protoevankeliumi 15:3
Ja pappi sanoi: ’Maria, miksi olet tehnyt tämän, ja miksi olet nöyryyttänyt sielusi ja unohtanut Herran, sinun Jumalasi, sinä, jota ruokittiin pyhistä pyhimmässä ja sait ruokaa enkelin kädestä ja kuulit virret ja tanssit Herran edessä, miksi olet tehnyt tämän?’

Syvempää pohdintaa Jaakobin protoevankeliumista - yhdestä kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimmista väärennöksistä - löytyy tästä artikkelista.

Tämä kirjoitus on (muutomia pieniä muokkauksia lukuunottamatta) käännetty tästä artikkelista.

Maria asui kaikkein pyhimmässä? - Idän ortodoksisuuden raamatullisesti ja historiallisesti absurdi narratiivi

Perinteen alkuperä

Ortodoksien uskomus, jonka mukaan Maria ei ainoastaan asunut Jerusalemin temppelissä, vaan itse kaikkein pyhimmässä, liitetään yleisesti 200-luvun tekstiin, joka tunnetaan nimellä Jaakobin protoevankeliumi. Tämän apokryfisen tekstin tiedetään olevan varhainen, koska Origenes (185-253 jKr.) viittaa johonkin versioon siitä (Origen, Commentary on Matthew, kirja 10, luku 17).

Tämä teksti opettaa, että Marian vanhemmat toivat hänet Jerusalemin toiseen temppeliin 3-vuotiaana, ja että hän asui sitten temppelissä - nimenomaan kaikkein pyhimmässä - ja että enkelit ruokkivat häntä 12-vuotiaaksi asti:

Jaakobin protoevankeliumi 8:2-3 
2 Ja kun hän oli kaksitoista vuotta vanha, papit kokoontuivat sanoen: ’Katso, Mariasta on tullut kaksitoista vuotta vanha Herran temppelissä. Mitä me siis teemme hänelle, ettei hän saastuta Herran pyhäkköä?’ Ja he sanoivat ylipapille: ’Sinä vastaat Herran alttarista. Mene sinne ja rukoile häneen liittyen, ja mitä tahansa Herra sinulle paljastaa, se tehkäämme.’ 

3 Ja ylipappi otti alttarivaatteen kahdellatoista kellolla ja meni pyhistä pyhimpään ja rukoili häneen liittyen. Ja katso, Herran enkeli ilmestyi sanoen hänelle: ’Sakarias, Sakarias, mene ja kokoa yhteen ne kansasta, jotka ovat ilman vaimoa, ja tuokoon jokainen mies sauvan, ja kenelle Herra näyttää merkin, hänen vaimonsa hän tulee olemaan.

Jaakobin protoevankeliumi 13:2
2 Ja Joosef nousi säkkivaatteesta ja kutsui Marian ja sanoi hänelle: ’Oi sinä, josta Jumala piti huolta, miksi olet tehnyt tämän? Sinä olet unohtanut Herran, sinun Jumalasi. Miksi olet nöyryyttänyt sielusi, sinä, jota ruokittiin pyhistä pyhimmässä ja otit vastaan ruokaa enkelin kädestä?’

Jaakobin protoevankeliumi 15:3
3 Ja pappi sanoi: ’Maria, miksi olet tehnyt tämän, ja miksi olet nöyryyttänyt sielusi ja unohtanut Herran, sinun Jumalasi, sinä, jota ruokittiin pyhistä pyhimmässä ja sait ruokaa enkelin kädestä ja kuulit virret ja tanssit Herran edessä, miksi olet tehnyt tämän?’

Ortodoksinen kirkko ei pidä Jaakobin protoevankeliumia ortodoksisena tai kanonisena, enkä edellä mainittun tekstin lainaamisella pyri tällaista vaikutelmaa antamaan. Viittaan tähän tekstiin tässä artikelissa, koska se on todennäköinen lähde ortodoksien Mariaan liittyville uskomuksille. Tämä vahvistetaan artikkelin seuraavassa osassa ortodoksien kanonisista lähteistä.

Ortodoksien uskomus

Ortodoksit juhlivat Jumalansynnyttäjän temppeliin tuomisen juhlaa joka vuosi 21. marraskuuta. Se on yksi ortdoksien liturgisen kalenterin kahdestatoista suuresta juhlasta.

Osa virallista ortodoksista liturgiaa sisältää viittauksen hänen asumiseensa kaikkein pyhimmässä:

The Divine Liturgies Of Our Holy Fathers John Chrysostom And Basil The Great - 21. marraskuuta, The Entrance of the Theotokos and Ever-Virgin Mary into the Temple
Enkelit hämmästyivät nähdessään Puhtaimman sisäänkäynnin; nähdessään kuinka Neitsyt astui kaikkein pyhimpään. Älköön vihkimätön käsi koskeko elävään Jumalan arkkiin; mutta uskolliset huulet, jotka laulavat lakkaamatta enkelin sanoja Theotokosille, huutakoot suuressa ilossa: Oi puhdas Neitsyt, sinä olet todella ylistetty yli kaiken.

The Service Books of the Orthodox Church, St. Tikhon's Seminary Press - 21. marraskuuta, Entrance of the Most-Holy Theotokos
9th Ode of the Canon (korvaa kohdan "It is Truly Meet")
Enkelit näkivät Puhtaan sisäänkäynnin ja hämmästyivät! Kuinka Neitsyt on mennyt kaikkein pyhimpään? Koska sinä olet elävä Jumalan temppeli, älköön yksikään epäpuhdas käsi koskettako sinua, oi Theotokos! Mutta laulakoot kaikkien uskovien huulet, ylistäen sinua jatkuvasti ilossa enkelitervehdyksellä: Totisesti sinä olet kaikkien luotujen yläpuolella, oi Puhdas!

Tämä on merkittävää, koska toisin kuin roomalaiskatolinen kirkko, joka suosii järjestelmällisempiä uskontunnustuksia, ortodoksit ohjaavat ne, jotka tahtovat oppia heidän uskomuksistaan, ​​heidän liturgiaansa. Uskomuksen päätyminen ortodoksiseen liturgiaan on ortodoksisen kirkon kanoninen hyväksynnän osoitus kyseiselle uskomukselle.

Lisäksi ortodoksisuuden neljäntenä pylväänä pidetty Gregorios Palamas (1296-1357 jKr.), joka oli todennäköisesti toisen vuosituhannen vaikutusvaltaisin ortodoksinen pyhimys, kirjoitti Jumalanäidin temppeliin tuomisen juhlasta ja tuki oppia, jonka mukaan Maria asui kaikkein pyhimmässä ja tuli enkelien ruokkimaksi:

St. Gregory Palamas - Sermon on the Entry of the Mother of God into the Temple
Nyt Hän löytää näihin tarpeisiin täydellisesti sopivan Palvelijattaren, hänen ["her" eli Marian, suom. huom.] oman tahrattoman luontonsa tarjoajan, Ikuisen Neitsyen, jota me nyt ylistämme, ja jonka ihmeellistä astumista temppeliin, kaikkein pyhimpään, me nyt juhlimme.

Tavallaan hän osoitti, ettei häntä niinkään tuotu temppeliin, vaan että hän itse astui Jumalan palvelukseen omasta tahdostaan, ikään kuin hänellä olisi siivet, pyrkien kohti tätä pyhää ja jumalallista rakkautta. Hän piti suotavana ja sopivana mennä temppeliin ja asua kaikkein pyhimmässä.

Siksi ylipappi, nähdessään, että tällä lapsella, enemmän kuin kenelläkään muulla, oli jumalallinen armo sisällään, halusi asettaa hänet kaikkein pyhimpään. Hän vakuutti kaikki läsnäolijat hyväksymään tämän, koska Jumala oli edistänyt sitä ja hyväksynyt sen. Enkelinsä kautta Jumala auttoi Neitsyttä ja lähetti hänelle mystistä ruokaa, jolla hän vahvistui luonnollisesti, samalla kun hän ruumiillisesti kypsyi ja tuli puhtaammaksi ja ylevämmäksi kuin enkelit, ja hänellä oli taivaallisia henkiä palvelijoina. Hänet johdatettiin kaikkein pyhimpään, ei vain kerran, vaan Jumala hyväksyi hänet asumaan siellä kanssaan hänen nuoruutensa ajan, jotta hänen kauttaan taivaalliset asunnot avautuisivat ja annettaisiin iankaikkiseksi asuinpaikaksi niille, jotka uskovat hänen ihmeelliseen synnyttämiseensä.

Palamas myös toistaa saarnassaan Homily on the Dormition of Mary, että Maria asui kaikkein pyhimmässä ja että enkelit ruokkivat häntä:

St. Gregory Palamas - Homily on the Dormition of Mary
Ne, jotka ihmeellisesti siittivät hänet, vannoivat palauttavansa hänet, joka oli annettu, hänen Antajalleen; niinpä Jumalanäiti muutti oudolla tavalla asuinpaikkansa isänsä talosta Jumalan taloon jo vauvana. Hän vietti useita vuosia itse kaikkein pyhimmässä, jossa enkelin hoivissa hän nautti sanoinkuvaamattomasta ravinnosta, jollaista edes Aadam ei onnistunut maistamaan; sillä jos hän olisi, kuten tämä tahraton, hän ei olisi langennut pois elämästä, vaikka se johtuikin Aadamista ja jotta hän osoittautuisi hänen tyttärekseen, että hän antautui hieman luonnolle, kuten hänen Poikansa, joka on nyt noussut maasta taivaaseen.

Jos siis hänen sielunsa, joka oli Jumalan armon asuinsija, nousi taivaaseen, kun hän menetti kaiken maanpäällisen, mikä on täysin ilmeistä, kuinka voisi olla mahdollista, että ruumista, joka ei ainoastaan ​​vastaanottanut itsessään Jumalan ennen iankaikkkisuutta olemassa ollutta ja ainosyntyistä Poikaa, aina virtaavaa armon lähdettä, vaan myös manifestoi Hänen ruumiinsa syntymän kautta, ei olisi myös otettu taivaaseen? Tai jos hän ollessaan vielä kolmivuotias, jolloin hänen sisällään ei vielä ollut tuota yli-taivaallista asumusta, ei näyttänyt kantavan lihaamme, koska hän asui kaikkein pyhimmässä, ja jonka jälkeen hänestä tuli äärimmäisen täydellinen jopa ruumiinsa suhteen niin suurten ihmeiden kautta, kuinka tuo ruumis todella saattoi kärsiä katoavaisuutta ja muuttua maaksi?

Kuten myös saarnassaan Homily on the Nativity of Mary:

St. Gregory Palamas - Homily on the Nativity of Mary
Miksi hän ["her" eli Maria] syntyi hedelmättömästä kohdusta? Lopettaakseen vanhempiensa surun, muuttaakseen heidän häpeänsä ja enteilläkseen sitä vapautumista ihmiskunnan esi-isien surusta ja kirouksesta, joka oli tapahtuva hänen kauttaan. Hän yksin asui kaikkein pyhimmässä, ja hänestä yksin tuli luonnollisen järjestyksen Luojan asuinsija, joten kuinka luonto uskaltaisi häpäistä kohtua, jossa hän ["her" eli Maria] lepäsi ja josta hän ["her" eli Maria] syntyi? Ei ennen häntä eikä hänen jälkeensä ilmestynyt neitsytäitiä tai Jumalan äitiä, eikä kukaan ennen häntä taikka hänen jälkeensä ole asunut kaikkein pyhimmässä, joten oli sopivaa, ettei hänen äitinsä kohdussa nähty syntyneen ketään muuta lasta ennen häntä taikka hänen jälkeensä.

Tämän perinteen läsnäolo sekä liturgiassa että Gregorius Palamasin vaikutusvaltaisissa saarnoissa vahvistaa ainakin sen, ettei kyseessä ole marginaalinen uskomus ortodoksisessa kirkossa.

Raamatullinen ja historiallinen analyysi

Raamatussa kaikkein pyhin oli se paikka tabernaakkelissa/temppelissä, jossa säilytettiin liitonarkkia (2. Moos. 26:33-34). Ylipappi uhrasi siellä kerran vuodessa, sovituspäivänä (3. Moos. 16):

Heprealaisille 9:3-7
3 Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on "kaikkeinpyhin". 
4 Siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, ympäriinsä kullalla päällystetty, jossa olivat mannaa sisältävä kultaruukku, Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut, 
5 ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua jokaisesta erikseen. 
6 Kun nyt kaikki on näin järjestetty, menevät papit joka kerta etumaiseen majaan jumalanpalvelusta toimittamaan, 
7 mutta toiseen majaan menee ainoastaan ylipappi kerran vuodessa, ei ilman verta, jonka hän uhraa itsensä edestä ja kansan tahattomien syntien edestä.

Temppelin kaikkein pyhin ei ollut paikka, johon tavallinen israelilainen olisi voinut noin vain mennä tai "käydä siellä tutustumiskierroksella". Se oli koko kansakunnan pyhitettyin paikka. Ylimmäinen pappi tuli sinne yksin kerran vuodessa, ja kun hän tuli, hänellä oli verta verisovituksen suorittamiseen.

Tämä oli paikka, johon Jumala varoitti jopa ylipappia menemästä kevytmielisesti, ettei hän hän kuolisi:

3. Mooses 16:2-3
2 Herra sanoi Moosekselle: "Sano veljellesi Aaronille: hänen ei tule joka aika mennä pyhimpään esiripun sisäpuolelle armoistuimen eteen, joka on arkin päällä, ettei hän kuolisi, sillä minä ilmestyn pilvessä armoistuimen kohdalla. 
3 Mutta näin Aaron menköön pyhimpään: hänellä olkoon mukanaan mulli syntiuhriksi ja pässi polttouhriksi,

Edellä esitetyn valossa ajatus siitä, että ylipappi antaisi (tai saisi antaa) 3-vuotiaan Marian asua kaikkein pyhimmässä, on vitsi. Historiallisesta ja raamatullisesta näkökulmasta on täysin naurettavaa ajatella, että kenenkään sallittaisiin koskaan asua kaikkein pyhimmässä.

Lisäksi, jos tämä kertomus Marian varhaisesta elämästä pitäisi paikkansa, voisimme olettaa näkevämme evankeliumien Mariaa käsittelevissä kertomuksissa jonkinlaisen viitteen tähän Marian ihmeelliseen ja pyhitettyyn lapsuuteen. Mitään tällaista viitettä ei kuitenkaan löydy. Sen sijaan näemme esimerkiksi seuraavat asioita:

Luukas 1:28-29 
28 Tullessaan sisälle hänen luokseen enkeli sanoi: "Terve, armoitettu! Herra olkoon kanssasi, sinä siunattu vaimojen joukossa."
29 Mutta hän hämmästyi suuresti tästä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa.

Kun enkeli tervehtii Mariaa sanoilla "Terve, armoitettu! Herra olkoon kanssasi, sinä siunattu vaimojen joukossa", Maria on hämmentynyt ja ihmettelee, miksi enkeli tervehtii häntä sillä tavalla kuin tervehtii. Tämä ei ole sellainen reaktio, jota odottaisimme joltakulta, joka on kasvanut kaikkein pyhimmässä ja jota enkelit ovat ruokkineet taivaallisella ruoalla.

Lisäksi evankeliumeissa ei ole mitään viitteitä siitä, että Jeesuksen perheen tunteneet olisivat pitäneet Mariaa millään tavalla erityisenä:

Matteus 13:54-57
54 Hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagogassaan, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimateot?
55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas?
56 Eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän luonamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?"
57 He loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Profeetta ei ole halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan."

Markus 6:2-4 
2 Kun sapatti oli tullut, hän alkoi opettaa synagogassa. Häntä kuunnellessaan monet hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä tällä on kaikki tämä, ja mikä on se viisaus, joka on hänelle annettu? Mitä ovat sellaiset voimalliset teot, jotka tapahtuvat hänen kättensä kautta?
3 Eikö tämä ole se rakentaja, Marian poika ja Jaakobin, Jooseen, Juudaan ja Simonin veli? Eivätkö hänen sisarensa ole täällä meidän parissamme?" Ja he loukkaantuivat häneen.
4 Jeesus sanoi heille: "Profeetta ei ole halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa kesken ja kodissaan."

Johannes 6:41-42 
41 Juutalaiset nurisivat häntä vastaan, koska hän sanoi: "Minä olen se leipä, joka on tullut alas taivaasta".
42 He sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Olen tullut alas taivaasta'?" 

Huomaa, mitä yllä olevissa kertomuksissa tapahtuu. Ne, jotka tuntevat Jeesuksen perheen, käyttävät hänen äitinsä ja isänsä tavallisuutta tekosyynä Hänen torjumiselleen. Tätä ei odottaisi näkevänsä, jos Maria olisi ollut pyhitetty vauva, jonka olisi sallittu asua Jerusalemin temppelissä monta vuotta ylipapin hoivissa ja enkelien palveltavana. Jos Maria olisi todella ollut temppelissä ortodoksien uskomalla tavalla, hänen voisi olettaa olevan yksi Israelin kansan tunnetuimmista henkilöistä.

Johtopäätös 

Uskomus, jonka mukaan Maria oli jotenkin syntymästään asti pyhitetty asumaan Jerusalemin temppelissä, on malliesimerkki uskomuksesta, jolle ei ole mitään raamatullista tai historiallista perustaa. Tämän opin alkuperä on harhaoppisessa, apostoli Jaakobin nimissä valheellisesti levitetyssä kirjoituksessa, jonka aikoinaan hyväksyivät eräät kristinuskon lahkot, jotka, Idän ortodoksisen kirkon tapaan, uskoivat lukuisiin Mariaan, neitsyyteen ja asketismiin liittyviin harhaoppeihin.

Tämä kirjoitus on (joitakin siihen tekemiäni muokkauksia lukunottamatta) käännetty tästä artikkelissa. Kirjoituksessa siteeratut Raamatun jakeet ovat STLK:n vuoden 2017 käännöksestä.