Nikea II
Roomalaiskatoliset ja Idän ortodoksit pitävät Nikean toista kirkolliskokousta (787 jKr.) seitsemäntenä ekumeenisena kirkolliskokouksena, mikä tarkoittaa, että he vahvistavat sen olevan erehtymätön oppikysymyksissä. Se oli vastaus ikonoklasmi kiistaan, joka koski uskonnollisten kuvien tekemisen ja kunnioittamisen sallittavuutta.
Se kumosi aiemman Hierian kirkolliskokouksen (754 jKr.), joka oli myös julistautunut seitsemänneksi ekumeeniseksi kirkolliskokoukseksi, ja kielsi ikonien ja kuvien käytön jumalanpalveluksissa:
Hierian kirkolliskokous (754 jKr.)
Pyhän Raamatun ja isien tukemana julistamme yksimielisesti Pyhän Kolminaisuuden nimessä, että jokainen muotokuva, joka on tehty mistä tahansa materiaalista ja väristä maalarien pahalla taidolla, on hylättävä, poistettava ja kirottava kristillisestä kirkosta.
Jokainen, joka tulevaisuudessa uskaltaa tehdä sellaisen, kunnioittaa sitä, pystyttää sen kirkkoon tai yksityistaloon tai pitää sitä salaa hallussaan, on, jos hän on piispa, presbyteeri tai diakoni, erotettava virastaan; jos hän on munkki tai maallikko, hänet on anatemoitava ja hänet voidaan tuomita maallisten lakien mukaan Jumalan vastustajana ja isiltä saatujen oppien vihollisena.
8 Jos joku rohkenee kuvata Sanan inkarnaation jälkeisen jumalallisen kuvan (χαρακτήρ) aineellisilla väreillä, hän olkoon anateema!
9 Jos joku rohkenee kuvata ihmishahmoissa, aineellisten värien avulla, inkarnaation perusteella, Sanan substanssia tai persoonaa (ousiaa tai hypostaasia), jota ei voida kuvata, eikä sen sijaan tunnusta, että häntä [eli Sanaa] ei voida kuvata edes inkarnaation jälkeen, hän olkoon anateema!
Yllä mainitun kirkolliskokouksen kutsui koolle ikonoklasti Bysantin keisari Konstantinus V (718-775 jKr.). Tämä kirkolliskokous pysyi kuitenkin voimassa vain muutaman vuosikymmenen, sillä Konstantinus V:n kuoleman jälkeen ikoneja kohtaan myötämielinen Ateenan keisarinna Irene (750-806 jKr.) kutsui koolle Nikean toisen kirkolliskokouksen. Sama keisarinna Irene kaivautti myöhemmin omalta pojaltaan, Konstantinus VI:ltä, silmät päästä ja sulki hänet vankilaan hänen kuolemaansa asti tullakseen Bysantin valtakunnan ainoaksi hallitsijaksi.
Tämä kirkolliskokous teki kuvien kunnioittamisesta välttämättömän pelastuksen edellytyksen. Se ei ainoastaan julistanut, että kuvien kunnioittaminen on sallittua, vaan pikemminkin, että se on olennainen osa ortodoksiaa, jota ilman ihminen tultaisiin erottamaan Kristuksen ruumiista:
Nikean toinen kirkolliskokous (787 jKr.)
Jos joku ei hyväksy pyhien ja kunnioitettavien kuvien esittämistä Herrastamme ja Hänen kaikkinaisesti pyhästä äidistään ja kaikista pyhistä, hän olkoon anateema.
Jos joku ei tervehdi sellaisia representaatioita Herran ja hänen pyhiensä edustajina, hän olkoon anateema.
[Olemme samoin määränneet], että näitä kuvia on kunnioitettava (προσκυνεῖν), eli niille on esitettävä tervehdyksiä. Sanan käytön syy on se, että sillä on kaksi merkitystä. Vanhassa kreikan kielessä κυνεῖν tarkoittaa sekä "tervehtiä" että "suudella". Ja prepositio προς antaa sille lisäajatuksen voimakkaasta halusta subjektia kohtaan; kuten esimerkiksi φέρω ja προσφέρω, κυρῶ ja προσκυρῶ, ja niin meillä on myös κυνέω ja προσκυνέω. Jälkimmäinen sana viittaa tervehdykseen ja vahvaan rakkauteen; sillä sitä, mitä ihminen rakastaa, hän myös kunnioittaa (προσκυνεῖ), ja mitä hän kunnioittaa, sitä hän suuresti rakastaa, kuten todistaa jokapäiväinen tapa, jota noudatamme rakkaitamme kohtaan, ja jossa molemmat ajatukset käytännössä ilmenevät, kun kaksi ystävää tapaa toisensa.
Jos joku ei hyväksy tätä pyhää ja ekumeenista seitsemättä synodia, olkoon hän anateema Isästä ja Pojasta ja Pyhästä Hengestä sekä seitsemästä pyhästä ekumeenisesta synodista!
Anateema ei nyt ole mitään vähempää kuin täydellinen ero Jumalasta. Sillä jos jotkut ovat riitaisia eivätkä tottelevaisesti hyväksy mitä nyt on säädetty, he vain potkivat tutkainta vastaan ja vahingoittavat omia sielujaan taistellessaan Kristusta vastaan.
Huomaa seuraavat asiat yllä olevasta:
- "Jokainen", joka ei "tervehdi" kuvia, anatemoidaan
- Kirkolliskokouksessa "tervehdys" määritellään nimenomaisesti "voimakkaaksi haluksi kohdetta kohtaan", ja "tervehdys ja vahva rakkaus" yhdistetään. Toisin sanoen, he vaativat, Helvetin rangaistuksella uhaten, että kuvien kunnioittamisessa osoitetaan todellista rakkauden tunnetta
- Jokainen, joka hylkää kirkolliskokouksen, on anateema
- "Anateema" määritellään nimenomaisesti "ei miksikään vähemmäksi kuin täydelliseksi eroksi Jumalasta"
Nikean toinen kirkolliskokous lisäsi täten evankeliumiin raamatullisilta hahmoilta näyttämään maalattujen puun palasten ja kivien kunnioittamisen. Tähän uskonnonharjoitukseen osallistumaton ei voi sen mukaan pelastua.
Usein kuvista käytävä keskustelu jumiutuu palvonnan ja kunnioituksen välisen eron tai sen puutteen käsittelyyn. Tällainen keskustelu kääntää vain huomion pois olennaisimmasta asiasta. Todellinen ongelma on, että kuvien kunnioittamisesta on tehty pelastuksen edellytys, mikä on räikeä hyökkäys evankeliumia vastaan.
Evankeliumin viesti on selitetty selkeästi Raamatussa (1. Kor. 15:1-8), se määritellään Jumalan pelastussanomaksi (Room. 1:16, 1. Kor. 1:17-18, Efe. 1:12-14, 2. Tim. 1:10), sitä vartioidaan tarkasti kaikkia siihen lisäysyrityksiä vastaan (Ap. t. 15:5-11, 2. Kor. 11:3-4, Gal.1:6-9, 2:11-14), ja se ei sisällä ikonien kunnioittamista. Nikean toinen kirkolliskokous kaatoi väkivaltaisesti Raamatun todistuksen evankeliumista ja korvasi sen toisella evankeliumilla, joka sisälsi jotain nimenomaisesti molemmissa Testamenteissa kiellettyä.
Nikean toinen kirkolliskokous huomauttaa myös, että kuville voidaan "uhrata suitsukkeita ja tulia muinaisen hurskaan tavan mukaisesti". Suitsukkeen ja kynttilöiden polttaminen kuvalle eroaa fyysisistä kunnioituksen osoituksista (kuten suutelemisesta, kumartamisesta tai maahan heittäytymisestä) ja menee niiden tekojen puolelle, joita ei edes tehtäisi ihmiselle missään legitiimissä kontekstissa, vaikka kyseinen henkilö olisi todella läsnä ja hänelle haluttaisiin osoittaa kunnioitusta.
Lopuksi kirkolliskokous toteaa, että "kuvalle osoitettu kunnioitus siirtyy sille, mitä kuva edustaa". Tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa Jeesuksen Kristuksen kuvien tapauksessa katolilaisten ja ortodoksien enemmistön kohdalla, jotka tunnustavat uskovansa, että Jeesus on Jumala. Mikäli he uskovat, että kuvalle osoitettu kunnioitus siirty sille, mitä kuva edustaa, miksi he eivät ("pelkän" kunnioittamisen sijaan) palvo Kristuksen kuvaa ikään kuin se olisi itse Jumala? Kasvaako Kristuksen kuvalle osoitettu kunnioitus jotenkin todelliseksi ja oikeaksi palvonnaksi? Missä Raamatussa kuvataan tällainen mekanismi?
Raamatullinen analyysi ikonien kunnioittamisesta
Kun alamme tutkia ikonien kunnioittamista Raamatun näkökulmasta, on aluksi hyvä panna merkille, että Uudessa Testamentissa kunnioittamisen torjuu sekä pyhä (Pietari, Ap. t. 10:25-26) että enkeli (Ilm. 19:10, 22:8-9), joista molemmista sekä katolilaiset että ortodoksit tekevät ikoneja.
Ensiksi, huomatkaa Pietarin vastaus Korneliuksen osoittamaan kunnioitukseen Apostolien tekojen luvussa 10:
Apostolien teot
25 Tapahtui, kun Pietari oli astumassa sisään, että Kornelius meni häntä vastaan, lankesi hänen jalkojensa juureen ja kumartui maahan.
26 Mutta Pietari nosti hänet ylös sanoen: "Nouse, minäkin olen ihminen."
Ei ole mitään viitteitä siitä, että Kornelius, joka "oli hurskas ja jumalaapelkäävä, kuten hänen koko perhekuntansakin" (Ap. t. 10:2), olisi joko ajatellut Pietarin olevan Jumala tai halunnut palvoa häntä Jumalana. Sen sijaan hän kunnioitti Pietaria, ja Pietari kieltää sen sanoen: "minäkin olen ihminen". Sanoessaan näin Pietari opettaa, etteivät edes apostolit tai profeetat olleet legitiimejä kohteita tällaiselle kunnioitukselle. Jos todellisen ihmisen, Pietarin, kunnioittaminen kiellettiin, kuinka paljon enemmän pitäisi kieltää Pietarin näköiseksi maalatun puu- tai metallikappaleen kunnioitus.
Toiseksi, kahdesti näyssä, jonka apostoli Johannes saa Ilmestyskirjassa, hän palvoo erehdyksessä enkeliä:
Ilmestyskirja 19:10
Silloin lankesin hänen jalkojensa juureen kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet tee sitä. Olen sinun ja veljiesi työtoveri, niiden, joilla on Jeesuksen todistus. Kumartaen rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki."
Ilmestyskirja 22:8-9
8 Minä, Johannes, olen se, joka olen tämän nähnyt ja kuullut. Kun olin sen kuullut ja nähnyt, lankesin maahan kumartuakseni sen enkelin jalkojen eteen, joka tämän minulle näytti.
9 Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee. Minä olen sinun ja veljiesi, profeettojen, työtoveri, ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin. Rukoile kumartaen Jumalaa."
Kuten Korneliuksen tapauksessa, ei ole mitään viitteitä siitä, että apostoli Johannes olisi pitänyt tätä enkeliä Jumalana tai palvonut enkeliä Jumalana. Sen sijaan hän kunnioittaa enkeliä kumartamalla sen edessä, ja enkeli kieltää kahdesti kunnioituksen sanoen: "Olen sinun ja veljiesi työtoveri". Enkeli toteaa myös osana kieltämistään, että hän on "veljiesi, profeettojen työtoveri", mikä näyttäisi laajentavan tämän kunnioituksen kieltämisen profeettoihin yleisemmin. Hän päättää Johanneksen kunnioituksen kieltämisen kehotuksella "Rukoile kumartaen Jumalaa".
Näiden Uuden Testamentin esimerkkien lisäksi Raamattu on täynnä jakeita, jotka kontekstissaan kieltävät sellaisen kuvien kunnioittamisen, jota roomalaiskatolilaiset ja idän ortodoksit harjoittavat:
- Ikonografian kunniottaminen kielletään sillä perusteella, että siinä ei ole elämää, mikä pitää paikkansa kaiken katolisen ja ortodoksisen ikonografian kohdalla - 5. Moos. 4:14-28, Ps. 115:4-8, 135:15-18, Jes. 44:9, Jer. 10:14-15, 51:17-18, Hab. 2:18-19
- Muita jakeita - Kol. 2:18, Ap. t. 17:29-30, 2. Moos. 20:4-6, 34:14, 5. Moos. 5:8-10, 16:22, 27:15, Tuom. 17:1-6
Ne, jotka haluavat puolustaa ikonien kunnioittamista Raamatulla, viittaavat usein pronssiseen käärmeeseen, jonka Mooseksen käskettiin tehdä erämaassa kansan tehtyä syntiä (4. Moos. 21:5–9), liitonarkin päällä olleisiin kerubeihin (2. Moos. 25:18–22) ja erilaisiin temppelikoristeisiin (1. Kun. 6:23–35; 2. Aik. 3:7–14 jne.).
Tässä on vastaus näihin argumentteihin:
- Pronssikäärme - Israelilaiset eivät säännöllisesti kunnioittaneet pronssikäärmettä osana Herran palvontaa (toisin kuin roomalaiskatolilaiset ja Idän ortodoksit heidän ikonografiaansa), eikä heitä käsketty kunnioittamaan sitä. Hedän käskettiin "katsoa sitä", kun Mooses nosti sen ylös, ja ne, jotka "katsoivat sitä", parantuivat kerran. Roomalaiskatolilaiset ja Idän ortodoksit eivät vain katso ikonejaan - he jumaloivat niitä, suutelevat niitä, sytyttävät kynttilöitä niiden eteen ja polttavat niille suitsukkeita. Myöhemmin, kun ihmiset alkoivat polttaa suitsukkeita pronssikäärmeelle, kuningas Hiskia tuhosi sen (2. Kun. 18:3-4)
- Liitonarkin kerubit - Samoin, Jumala ei koskaan käskenyt israelilaisia kunnioittamaan liitonarkin kerubeja osana säännöllistä Jumalan palvontaa. He eivät (toisin kuin roomalaiskatolilaiset ja Idän ortodoksit heidän ikonografiaansa) suudelleet niitä, jumaloineet niitä, polttaneet niille suitsukkeita tai sytyttäneet niille kynttilöitä. Liitonarkku pidettiin poissa kaikkien ihmisten näkyvistä temppelin/tabernaakkelin kaikkein pyhimmässä (2. Moos. 26:33-34), ja ylipappi näki sen vain kerran vuodessa sovituspäivänä (3. Moos. 16, Hepr. 9:3-7)
- Temppelin koristeet - Jälleen kerran, Raamattu ei missään kohdassa opeta, että temppelin koristeita pitäisi kunnioittaa osana Herran palvontaa. Kuningas Salomo valoi myös härkäpatsaita (1. Kun. 7:23-25, 2. Aik. 4:2-4) sekä leijona- ja härkäkaiverruksia kerubikaiverrusten rinnalle (1. Kun. 7:29, 7:36). Tämä ei tarkoita, että israelilaisten piti kunnioittaa härkiä ja leijonia tai mitään muitakaan temppelikoristeita. Ja ne kaiverrukset, joihin ikonien kannattajat vetoavat, ovat jälleen kerran kerubeja. Vanhan Testamentin jumalanpalvelus ei sisältänyt kerubien kunnioittamista tai niihin keskittymistä
Roomalaiskatolilaiset ja Idän ortodoksit eivät pysty löytämään Raamatusta uskonnollisen kuvaston normatiivista käyttöä tukemaan normatiivista tapaansa käyttää kuvia. Sen sijaan, he usein yrittävät vedota tapahtumiin, eivätkä koskaan Jumalan käskyihin, joissa Jumala asettaa jonkinlaisen säännöllisen uskonnollisten ikonien kunnioittamisen osaksi palvontaansa. Koska Jumala ei koskaan käske tehdä mitään tällaista, he eivät voi vedota Jumalan käskyihin.
Lopuksi on syytä huomata, että kuvien kunnioittamiseen liittyy läheisesti myös käytäntö, jossa pyhiltä rukoillaan esirukouksia. Raamatun hiljaisuus tästä käytännöstä on korviahuumaavaa. Abraham, Mooses ja Daavid olivat olleet kuolleita jo kauan Uuden Testamentin aikaan, mutta kukaan apostoleista ei rukoile näitä merkittäviä henkilöitä pyytääkseen heiltä esirukouksia. Samoin Johannes Kastaja ja Stefanos olivat jo kärsineet marttyyrikuoleman (ja heidän ruumiinsa haudattiin, eikä niitä paloiteltu pyhäinjäännöksiä varten - Matt. 14:10-12, Mark. 6:24-29, Ap. t. 8:2), mutta Jumala ei kuitenkaan Raamatussa mainitse ketään, joka olisi rukoillut heiltä esirukouksia. Kun Jeesus opettaa meitä rukoilemaan, hän käskee meitä rukoilemaan Isää (Matt. 6:9, Luuk. 11:2). Raamatussa ei ole esimerkkejä edesmenneiden ihmisten rukoilemisesta, eikä Jumala koskaan käske uskovia harjoittamaan tällaista käytäntöä. Eikä tätä argumenttia voida sivuuttaa pätemättömänä vetoamalla vain Raamatun hiljaisuuteen asian tiimoilta, sillä Raamatussa annetaan satoja myönteisiä esimerkkejä rukoilemisesta, ja kaikki nämä rukoukset on osoitettu Jumalalle tai Jeesukselle.
Historiallinen analyysi ikonien kunnioittamisesta
Kirkkohistoriaan perustuva argumentti kuvien kunnioittamista vastaan on musertava. On mahdotonta tarkastella olemassa olevia varhaiskristillisiä kirjoituksia ja väittää, että Nikean toisen kirkolliskokouksen määräämä bysanttilainen ikonodulia oli yleismaailmallinen ja apostolinen käytäntö.
Ensimmäinen historialliset sitaatit ikonien kunnioittamista vastaan ovat Origeneelta (185-253 jKr.), tuotteliaalta kristityltä kirjailijalta Aleksandriasta. Vaikka Origenes tunnetaan laajalti kuvien käytön vastustuksestaan, seuraava sitaatti on erityisen mielenkiintoinen, koska se on peräisin Origeneen Filokaliasta - kokoelmasta hänen kirjoituksiaan, jonka ovat koonneet kaksi vaikutusvaltaista varhaiskristillistä teologia, Basileios Kesarealainen (330-379 jKr.) ja Gregorios Nazianzilainen (329-390 jKr.):
Origen (185-253 jKr.) - The Philocalia of Origen, luku 19
3 Vaikka tämä vääristynyt oppi, jota tuetaan paljolla opetuksella, on kyennyt juurruttamaan monien mieliin uskomuksen, että kuvat ovat jumalia ja että kullasta, hopeasta, norsunluusta ja kivestä tehdyt esineet ovat palvonnan arvoisia, maalaisjärki kuitenkin kieltää meitä ajattelemasta, että Jumala olisi millään tavalla katoavaa materiaa tai että Häntä kunnioitetaan, kun ihmiset muovaavat Hänet kuolleen materian muotoihin, joiden oletetaan edustavan Häntä kuvaannollisesti tai symbolisesti.
Yllä oleva on todistus kolmesta varhaisesta, huomattavasta ja hyvin informoidusta kristitystä, jotka olivat sitä mieltä, että Jumalaa ei kunnioiteta ihmisten tekemillä kuvia, "joiden oletetaan kuvaannollisesti tai symbolisesti edustavan Häntä". Lisäksi väitettä ei asiayhteydessään koskaan tarkenneta sellaisella tavalla, joka indikoisi, että kristityillä, vaikka he eivät tekisikään mitään Origeneen tässä tuomitsemaa, olisi silti omat oikeat kuvansa Jumalasta tai kestään muusta pyhästä henkilöstä. Mikään ei viittaa siihen. Sen sijaan tällainen lausunto pyrkii erottamaan pakanat, jotka käyttävät kuvia, kristityistä, jotka eivät käytä niitä.
Seuraavaksi tarkastelussa on Marcus Minucius Felix (250 jKr.), joka oli Roomassa asunut varhainen latinalainen kristitty apologisti. Hänen ainoa säilynyt teoksensa, Octavius, on vuoropuhelu Caecilius-nimisen pakanan ja kristityn Octavius välillä. Siinä Caecilius kysyy, miksi kristityillä "ei ole tunnustettuja kuvia", ja Octavius vastaa:
Minucius Felix (250 jKr.) - Octavius
10 (Caecilius) Jätän tarkoituksella mainitsematta monia asioita, sillä mainitsemani ovat jo liikaa; ja sen että kaikki nämä, tai suurin osa niistä, ovat totta, heidän iljettävän uskontonsa hämäryys osoittaa. Sillä miksi he yrittävät niin vaivalloisesti salata ja verhota kaikkea, mitä he palvovat, ottaen huomioon, että kunnialliset asiat iloitsevat aina julkisuudesta, kun taas rikokset pidetään salassa? Miksi heillä ei ole alttareita, temppeleitä ja tunnustettuja kuvia? Miksi he eivät koskaan puhu avoimesti eivätkä koskaan kokoonnu julkisesti, ellei siitä syystä, että se, mitä he palvovat ja salaavat, on joko rangaistuksen arvoista tai häpeällistä?
32 (Octavius) Mutta luuletko, että me salaamme sitä, mitä palvomme, ellei meillä ole temppeleitä ja alttareita? Ja minkä kuvan Jumalasta minä tekisin, ottaen huomioon, jos oikein ajattelet, että ihminen itse on Jumalan kuva? Minkä temppelin minä Hänelle rakentaisin, kun koko tämä Hänen työnsä muovaama maailma ei pysty Häntä käsittämään?
Yllä olevassa dialogissa Felix osoittaa pakanallisen Caeciliuksen käyttävän kristittyjen kuvien puutetta kritiikkinä kristinuskoa vastaan. Sitten hän kertoo Octaviuksen vastaavan: "Minkä kuvan Jumalasta minä tekisin, ottaen huomioon, jos oikein ajattelet, että ihminen itse on Jumalan kuva?". Pakanalla ei olisi mitään järkevää syytä arvostella kristittyjä kuvien puutteesta, jos kristityt tuohon aikaan todella käyttivät ja kunnioittivat kuvia.
Seuraavaksi tarkastelussa on Lactantius (250–325 jKr.), joka oli varhaiskristillinen kirjailija ja keisari Konstantinuksen (272–337 jKr.) neuvonantaja. Osana moniosaista kristillistä teologiaa käsittelevää teosta hän kirjoittaa:
Lactantius (250-325 jKr.) - Divine Institutes, kirja 2
19 Sen vuoksi on kiistatonta, että siellä, missä on kuva, ei ole jumalanpalvelusta. Sillä jos jumalanpalvelus koostuu jumalallisista asioista, eikä ole mitään jumalallista muuta kuin taivaallisissa asioissa; tästä seuraa, että kuvat ovat jumalanpalveluksen ulkopuolella, koska siinä, mikä on tehty maasta, ei voi olla mitään taivaallista.
Yllä olevaa väitettä – "siellä, missä on kuva, ei ole jumalanpalvelusta" – ei teoksessa rajata "asianmukaisen" kuvien kunnioittamisen näkökulmasta. Jos kuvien kunnioittaminen olisi yleismaailmallinen, varhaiskristillinen käytäntö, voisi olettaa, että yllä oleva väite selitettäisiin kuvien sopimattoman käytön osalta ja että niiden "asianmukaista" käyttöä opetettaisiin tai siihen viitattaisiin. Teoksen kuvia käsittelevässä osiossa ei kuitenkaan ole tällaista rajausta, koska se oli tarkoitettu olemaan ehdoton, ja hän korosti, että kristinusko on siellä, missä kuvia ei ole.
Minucius Felixin ja Lactantiuksen lisäksi Methodius (250-311 jKr.) ja Arnobius (255-330 jKr.) liittyvät varhaiskristittyjen apologistien kuoroon, jotka kirjoittivat kuvia vastaan:
Methodius (250-311 jKr.) - Banquet of the Ten Virgins, Discourse 2
Ja niitä taiteilijoita, jotka ihmisten tuhoksi tekevät ihmishahmoisia kuvia, havaitsematta ja tuntematta omaa Tekijäänsä, moittii Sana, joka sanoo Viisauden kirjassa, kirjassa, joka on täynnä kaikkea hyvettä: "Tuhkaa on hänen sydämensä, ja hänen toivonsa on vähemmän arvoinen kuin multa, ja hänen elämänsä on savea arvottomampi, koska hän ei tunne sitä, joka on hänet valmistanut ja puhaltanut häneen toimivan sielun ja vuodattanut häneen elävän hengen".
Arnobius (255-330 jKr.) - Against the Heathen, kirja 7
1 Koska on riittävästi osoitettu, siinä määrin kuin on ollut mahdollista, kuinka turhaa on valmistaa kuvia, argumenttimme käsittely vaatii, että puhumme mahdollisimman lyhyesti ja ilman minkäänlaisia kiertoilmaisuja uhreista, uhrien teurastuksesta ja polttamisesta, puhtaasta viinistä, suitsukkeesta ja kaikesta muusta, mitä tällaisissa tilaisuuksissa tarjotaan.
Jälleen kerran, nämä varhaiset apologistit eivät kuvista puhuessaan mainitse, että heilläkin on hyvin samanlainen tapa kunniottaa kuvia, mutta he tekevät sen "oikealla tavalla". Sen sijaan he käyttävät kuvia erotuksena itsensä ja pakanoiden välillä.
Seuraavaksi tarkastelussa on yksi varhaisimmista kirkkohistorioitsijoista, Eusebios (265-339 jKr.), jolta keisari Konstantinuksen sisar oli pyysi kuvaa Kristuksesta. Eusebios vastasi tähän pyyntöön kirjeellä, jossa sanottiin:
Eusebius (265-339 jKr.) - Letter to Constantia
Mutta jos tarkoituksesi on pyytää minulta kuvaa, ei Hänen hahmostaan, joka on muuttunut Jumalan muotoon, vaan Hänen kuolevaisesta lihasta ennen sen muuttumista, oletko ehkä unohtanut sen kohdan, jossa Jumala säätää lain, ettei saa tehdä kuvaa siitä, mikä on taivaassa, eikä siitä, mikä on maan alla? Oletko koskaan kuullut mitään sellaista itse kirkossa tai joltakulta muulta? Eikö sellaisia asioita ole karkotettu ja suljettu pois kirkoista kaikkialla maailmassa, ja eikö ole yleisesti tiedossa, että tällaiset käytännöt eivät ole sallittuja vain meille?
Kerran – en tiedä miten – muuan nainen toi minulle kädessään kuvan kahdesta miehestä filosofien hahmossa ja sanoi, että he olivat Paavali ja Vapahtaja – minulla ei ole aavistustakaan, mistä hän oli tämän saanut tai oppinut tuollaisen asian. Jotta hän tai ketkään muutkaan eivät loukkaantuisi, otin kuvan häneltä ja säilytin sitä kotonani, koska pidin sopimattomana, että sellaisia asioita koskaan näytettäisiin muille, ettemme näyttäisi epäjumalanpalvelijoiden tavoin kantavan Jumalaamme kuvan muodossa. Huomasin, että Paavali neuvoo meitä kaikkia olemaan enää takertumatta lihan asioihin; sillä hän sanoo: vaikka olemme tunteneet Kristuksen lihan mukaan, emme kuitenkaan tästä lähtien enää tunne häntä.
Yllä kirkkohistorioitsija Eusebios sanoo, että kuvien käyttö oli pohjimmiltaan tuntematonta hänen aikansa kirkoille - "Eikö sellaisia asioita ole karkotettu ja suljettu pois kirkoista kaikkialla maailmassa, ja eikö ole yleisesti tiedossa, että tällaiset käytännöt eivät ole sallittuja vain meille?".
Seuraavaksi tarkastelemme Nikean kirkolliskokousta edeltävää Elviran kirkolliskokousta (306 jKr.), jonka kanoni kielsi kuvien käytön kirkossa:
Elviran kirkolliskokous (306 jKr.) - Kanoni 36
36 Päätettiin, ettei kirkossa saisi olla kuvia, jottei sitä, mitä palvotaan ja jumaloidaan, maalattaisi seinille.
Yllä oleva kanoni kieltää kristittyjä melko suoraviivaisesti ja ehdottomasti käyttämästä kirkossa kuvia "siitä, mitä palvotaan ja jumaloidaan", johon varmasti sisältyy myös Jeesus Kristus. Tekstiin voidaan lukea täsmennyksiä, mutta sama pätee mihin tahansa tekstiin. Kirjoittajat eivät tunteneet tarvetta täsmentää lausuntoaan – lausuntoa, joka olisi typerä, jos Jeesuksen Kristuksen kuvien kunnioittaminen olisi ollut tuolloin hyväksytty – saati olennainen – osa kristillistä jumalanpalvelusta.
Lisää varhaiskristittyjen lainauksia kuvien käyttöä ja kunnioittamista vastaan on 1. jälkitekstistä.
Yllä olevien todisteiden valossa näyttää selvältä, että varhaiskristityt eivät kunnioittaneet pyhimyksistä, enkeleistä ja Herrasta tehtyjä ikoneja tavalla, jolla Nikean toinen kirkolliskokous määräsi ihmiset Helvetin tuomiolla uhaten niitä kunnioittamaan.
Johtopäätös
Lopuksi totean, että Jeesus ei kuollut ristillä, kantanut meidän syntejämme ja noussut kuolleista, jotta meidän täytyisi kunnioittaa ikoneja pelastuaksemme. Nikean toinen kirkolliskokous, (jonka hyväksyvät useimmat niistä kirkkokunnista, joilla on "viestikapulan siirtoa" muistuttava näkemys apostolisesta suksessiosta), on peruuttamatonta evankeliumin vääristelyä, eikä sillä, mitä se kadotuksen uhalla määrää, ole mitään sijaa Raamatussa tai alkukirkossa.
1. Jälkiteksti - Lisää lainauksia kirkkohistoriasta kuvien kunnioittamista vastaan
Clement of Alexandria (150-215 jKr.) - Exhortation to the Heathen, luku 4
On monia olentoja, joilla ei ole näkökykyä, kuuloa eikä puhekykyä, kuten osterit, jotka kuitenkin elävät ja kasvavat ja joihin kuun muutokset vaikuttavat. Mutta kuvat, jotka ovat liikkumattomia, elottomia ja aistien ulottumattomissa, sidotaan, naulataan, liimataan, sulatetaan, viilataan, sahataan, kiillotetaan ja veistetään. Aistiton maa häpäistään kuvantekijöiden toimesta, jotka muuttavat sen taiteellaan sen luonnollisesta luonteesta ja saavat ihmiset palvomaan sitä; ja jumalten tekijät eivät palvo jumalia ja demoneita, vaan mielestäni maata ja taidetta, jotka muodostavat kuvia. Sillä todellisuudessa kuva on vain käsityöläisen käden muokkaamaa kuollutta ainetta. Mutta meillä ei ole aistittavaa kuvaa aistittavasta aineesta, vaan kuva, jonka havaitsee vain mieli, Jumala, joka yksin on todella Jumala.
Clement of Alexandria (150-215 jKr.) - Stromata, kirja 5, luku 5
Ja vielä: "Älä käytä sormusta äläkä kaiverra siihen jumalten kuvia", Pythagoras käskee; kuten Mooses aikoja sitten nimenomaisesti sääti, ettei veistettyä, valettua, muovattua tai maalattua kuvaa saa tehdä; jotta emme takertuisi aistillisiin asioihin, vaan siirtyisimme älyllisiin kohteisiin: sillä tuttavallisuus nähtyä kohtaan vähentää sen kunnioittamista, mikä on jumalallista; ja aineen kautta aineettoman palvominen on sen häpäisemistä aistillisesti.
Clement of Alexandria (150-215 jKr.) - Stromata, kirja 7, luku 5
Olisi todellakin naurettavaa, kuten filosofit itse sanovat, että ihminen, Jumalan leikkikalu, tekisi Jumalan ja että Jumala olisi taiteen leikkikalu; koska se, mikä on tehty, on samanlaista ja samaa kuin se, mistä se on tehty, kuten norsunluusta tehty on norsunluuta ja kullasta tehty kultaista. Mekaniikan avulla rakennetut kuvat ja temppelit on tehty elottomasta aineesta; niin että nekin ovat elottomia, aineellisia ja profaaneja; ja jos taideteosta hiotaan, ne ovat osallisia mekaanisesta karkeudesta. Taideteokset eivät täten voi olla pyhiä ja jumalallisia.
Tertullian (160-220 jKr.) - Apology, luku 12
Lyhyesti sanottuna, jos kieltäydymme osoittamasta kunnioitusta patsaille ja kylmille kuville, jotka vastaavat täysin kuolleita alkuperäisiä, ja joihin haukat, hiiret ja hämähäkit ovat niin hyvin perehtyneitä, eikö se ansaitse kiitosta rangaistuksen sijaan, että olemme hylänneet sen, minkä olemme nähneet erheeksi?
Tertullian (160-220 jKr.) - Against Marcion, kirja 4, luku 22
Pietarin ylöstempauksen todistaminen ei ole nyt vaikeaa. Sillä kuinka hän olisi voinut tuntea Mooseksen ja Eliaan, paitsi (olemalla) Hengessä? Ihmisillä ei olisi voinut olla heidän kuviaan, patsaitaan tai muotokuvia, sillä laki kielsi sen.
Tertullian (160-220 jKr.) - On Idolatry, luku 5
Olkoon siis kirkko avoin kaikille, joita heidän kätensä ja oma työnsä tukevat; jos ei ole poikkeusta taiteista, joita Jumalan kuri ei hyväksy. Mutta joku sanoo, vastustaen väittettämme, jonka mukaan "kuvienteko on kiellettyä", "Miksi sitten Mooses teki erämaassa pronssista käärmeen kuvan?" Figuurit, jotka ennen asetettiin pohjaksi jollekin salaiselle tulevalle aikakaudelle, ei lain kumoamiseksi, vaan oman lopullisen syynsä esikuvaksi, ovat omassa luokassaan. Muuten, jos tulkitsemme nämä asiat lain vastustajien tavoin, pidämmekö mekin, kuten markionilaiset, Kaikkivaltiasta epäjohdonmukaisena, jonka he tällä tavoin tuhoavat muuttuvana, sillä yhdessä paikassa Hän kieltää, toisessa käskee?
Mutta jos joku teeskentelee tietämättömänä siitä, että tuo veistetty pronssikäärmee, joka oli kuin ripustettu käärme, edusti Herran ristin muotoa, jonka oli määrä vapauttaa meidät käärmeistä – toisin sanoen paholaisen enkeleistä – samalla kun se itsessään ripusti surmatun paholaisen; tai mikä tahansa muu kuvaus tästä hahmosta on ilmoitettu arvokkaammille ihmisille, edellyttäen, että muistamme apostolin vahvistavan, että kaikki tapahtui tuolloin kansalle kuvaannollisesti. Riittää, että sama Jumala, kuten Hän lailla kielsi muotokuvien tekemisen, kielsi muotokuvien tekemisen poikkeuksellisella säännöllä käärmeen tapauksessa. Jos kunnioitat samaa Jumalaa, sinulla on Hänen lakinsa: "Älä tee muotokuvaa". Jos katsot taaksepäin myös periaatteeseen, joka määräsi myöhemmin tehdyn muotokuvan teon, jäljittele sinäkin Moosesta: älä tee mitään kuvaa lain vastaisesti, ellei Jumala ole sitä sinullekin käskenyt.
Origenes (185-253 jKr.) - Kelsusta vastaan, kirja 4, luku 31
Sillä heidän valtiossaan ei ollut taidemaalaria eikä kuvanveistäjää, sillä laki karkotti kaikki sellaiset siitä; ettei olisi mitään tekosyytä kuvien rakentamiselle – taiteelle, joka herättää tyhmien ihmisten huomion ja vetää sielun katseen pois Jumalasta maahan.
Origenes (185-253 jKr.) - Kelsusta vastaan, kirja 7, luku 41
Mutta olivatpa Orfeus, Parmenides, Empedokles tai jopa itse Homeros ja Hesiodos ne henkilöt, joita hän tarkoittaa "inspiroiduilla runoilijoilla", osoittakoon joku, kuinka ne, jotka seuraavat heidän opastustaan, vaeltavat paremmin tai elävät erinomaisenpaa elämää kuin ne, jotka Jeesuksen Kristuksen koulussa opetettuina ovat hylänneet kaikki kuvat ja patsaat ja jopa kaiken juutalaisen taikauskon voidakseen katsoa ylöspäin Jumalan Sanan kautta yhteen Jumalaan, joka on Sanan Isä.
Joskus väitetään, että Origenes myönsi kristittyjen käyttäneen kuvia, sillä hän sanoo, että "meidän patsaitamme ja pakanoiden patsaita ei voi verrata" (Kelsosta vastaan, kirja 8, luku 20). Origenes irrotetaan tässä kuitenkin asiayhteydestään, sillä hän puhuu "patsaista" metaforisesti, kuten edelliset luvut osoittavat:
Origenes (185-253 jKr.) - Kelsusta vastaan, kirja 8, luku 17
Ja patsaat ja lahjat, jotka ovat sopivia uhreja Jumalalle, eivät ole minkään tavallisen mekanismin tekoa, vaan Jumalan Sana on tehnyt ja muovannut ne meissä, nimittäin hyveet, joissa jäljittelemme koko luomakunnan Esikoista, joka on antanut meille esimerkin oikeudenmukaisuudesta, itsehillinnästä, rohkeudesta, viisaudesta, hurskaudesta ja muista hyveistä. Kaikissa niissä siis, jotka istuttavat ja viljelevät sieluissaan jumalallisen sanan mukaan itsehillintää, oikeudenmukaisuutta, viisautta, hurskautta ja muita hyveitä, nämä erinomaisuudet ovat heidän pystyttämiään patsaita, joissa olemme vakuuttuneita siitä, että meidän on sopivaa kunnioittaa kaikkien patsaiden mallia ja prototyyppiä: näkymättömän Jumalan kuvaa, ainosyntyistä Jumalaa.
Verratkoon siis kuka tahansa, joka haluaa, kuvailemiani alttareita Kelsuksen mainitsemiin alttareihin ja Korkeimman Jumalan palvojien sieluissa olevia kuvia Feidiaan, Polykleitoksen ja muiden vastaavien patsaisiin, ja hän tulee selvästi huomaamaan, että vaikka jälkimmäiset ovat elottomia ja ajan haavoille alttiita, edelliset pysyvät kuolemattomassa hengessä niin kauan kuin järkevä sielu haluaa säilyttää ne.
Eusebios Kesarealainen (265-339 jKr.) - Kirkkohistoria, kirja 7, luku 18
1 Koska olen maininnut tämän kaupungin, en usko sopivaksi jättää mainitsematta kertomusta, joka on jäämisen arvoinen jälkipolville. Sanotaan nimittäin, että verenvuodosta kärsivä nainen, joka pyhän evankeliumin mukaan sai Vapahtajaltamme vapautuksen vaivastaan, oli kotoisin tästä paikasta ja että hänen talonsa on esillä kaupungissa ja että siellä on edelleen merkittäviä muistomerkkejä Vapahtajan häntä kohtaan osoittamasta hyvyydestä.
2 Sillä hänen talonsa portin luona kohotetulla kivellä seisoo pronssinen kuva naisesta, joka on polvillaan kädet ojennettuina, ikään kuin hän rukoilisi. Tämän vastapäätä on toinen pystyssä oleva kuva miehestä, tehty samasta materiaalista, puettuna siististi kaksinkertaiseen viittaan ja ojentamassa kättään naista kohti. Hänen jalkojensa juuressa, itse patsaan vieressä, on outo kasvi, joka kiipeää pronssisen viitan helmaan asti ja on lääke kaikenlaisiin sairauksiin.
3 He sanovat, että tämä patsas on Jeesuksen kuva. Se on säilynyt meidän päiviimme asti, niin että me itsekin näimme sen kaupungissa ollessamme.
4 Ei ole myöskään outoa, että ne pakanat, jotka muinoin saivat apua Vapahtajastamme, tekivät tällaista, koska olemme myös oppineet, että hänen apostoliensa Paavalin ja Pietarin sekä itse Kristuksen kuvat on säilytetty maalauksissa, koska muinaiset olivat todennäköisesti tottuneet, kuten pakanoiden tavan mukaista on, osoittamaan erotuksetta tällaista kunniaa niille, joita he pitivät vapauttajina.
Huomaa, kuinka Eusebios kuvailee patsaiden ja maalausten pitämistä "pakanoiden tavaksi" apostolisen perinteen sijaan. Eusebius ei myöskään mainitse bysanttilaista kuvien kunnioittamista, vaan pikemminkin sen, että niitä oli olemassa. On sanomattakin selvää, ettei hän sanonut Kirkkohistoriassaan sanaakaan tällaisten kuvien omistamisen tai kunnioittamisen pakollisuudesta, ja kuten tämän artikkelin pääosassa todetaan, hän jopa hylkäsi kuvien käytön.
Athanasius (296-373 jKr.) - Against the Heathen, kirja 1
1 Mutta näistä ja muista vastaavista idolatrian hulluuden keksinnöistä Kirjoitus opetti meille jo kauan sitten, kun se sanoi: "Sillä ajatus hahmotella kuvia on luopumuksen alku, ja niiden keksiminen on elämän turmio. Sillä ei niitä alusta alkaen ollut, eikä niitä ole oleva ainaisesti, vaan ihmisten turhasta kuvittelusta ne ovat tulleet maailmaan; sentähden on myös niille säädetty äkillinen loppu. Sillä liian aikaisen surun kalvamana teetti isä kuvan äkisti poistemmatusta lapsestansa ja alkoi nyt jumalana kunnioittaa kuollutta ihmistä, ja sääti niille, jotka olivat hänen alaisiansa, salaisia menoja ja vihkimyksiä. Sitten tuo jumalaton tapa aikaa myöten yhä vahvistui ja sitä alettiin noudattaa lakina. Myös hallitsijain käskystä ruvettiin palvelemaan veistettyjä kuvia. Sillä kun ihmiset eivät voineet kasvojen edessä osoittaa kunnioitustaan kaukana asuville, niin he kuvasivat tuon kaukana asuvan ulkomuodon ja tekivät näkyvän kuvan kunnioittamastaan kuninkaasta imarrellaksensa harrastuksellaan tuota poissa olevaa, ikäänkuin hän olisi läsnä. Ja taiteilijan kunnianhimo yllytti yhä innokkaampaan palvelemiseen niitäkin, jotka eivät tunteneet kuvattua itseänsä. Joku ehkä tahtoi päästä hallitsijan suosioon ja ponnisti taitoaan saadakseen aikaan kaunistellun yhdennäköisyyden. Mutta rahvas, jota veistoksen kauneus viehätti, alkoi nyt pitää jumaloitavana häntä, jota vielä äsken kunnioitettiin pelkkänä ihmisenä. Ja tästä tuli paula elämälle, sillä joko onnettomuuden tai julman hallituksen pakottamina ihmiset tällöin antoivat kivelle ja puulle nimen, joka niille ei kuulu."
John Chrysostom (347-407 jKr.) - Homily 18 on Ephesians
Jos haluatte, tutkimme, mistä idolatria on saanut alkunsa. Muuan viisas mies kertoo meille, että eräs rikas mies, jota vaivasi ennenaikainen suru poikansa vuoksi ja jolla ei ollut lohtua suruunsa, lohdutti tuskaansa tällä tavalla: tehtyään elottoman kuvan kuolleesta ja jatkuvasti sitä katsellessaan hän näytti kuvan läpi pitävän vainajaansa yhä elossa; samalla kun eräät imartelijat, joiden Jumala oli heidän vatsansa, kohdellessaan kuvaa kunnioittavasti osoittaakseen sille arvostusta, veivät sen käytännön idolatriaan. Niinpä se sai alkunsa sielun heikkoudesta, järjettömästä käytännöstä, ylellisyydestä.
Tämä kirjoitus on (muutomia siihen tekemiäni muokkauksia lukuunottomatta) käännetty tästä artikellista. Kirjoituksessa siteeratut Raamatun jakeet ovat STLK:n vuoden 2017 käännöksestä.
